Tämä artikkeli käsittelee Tampereen historiaa.
Varhaishistoria Tampereen alueen ainoa kivikautinen asuinpaikka on tavattu Ala-Pispalasta. Paikkaa tutkittaessa löydettiin muiden muassa reikäkivi, kourutaltta ja keihäänkärki. Esihistoriallisten löytöjen vähäisyys selittyy sillä, että myöhempi asutus on tuhonnut varhaisemman asutuksen jäljet.Hannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 239–242. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978. .
Tammerkosken seutu sai pysyvää asutusta rautakaudella noin 600-luvulla, jolloin lännestä tulleet uudisraivaajat asettuivat Takahuhdin viljelyspaikoille.Lind, s. 7.
Tampereen seudun asutushistoria keskittyy Messukylän ja Pirkkalan pitäjiin, joiden yksittäisiä taloja sijaitsi kaupungin myöhemmällä alueella jo keskiajalla.Tampereen kirja, s. 55 Nykyisen Tampereen alueella oli keskiajalla noin 200 taloa. Ensimmäinen nimeltä tunnettu Tammerkosken alueen asukas on ollut Matts aff Koskis, joka mainitaan asiakirjoissa Kangasalan, Pirkkalan ja Kyrön käräjien lautamiehenä vuonna 1405. Vuoden 1540 maakirjassa Tammerkosken jakokunnan taloina lueteltiin Tammerkoski, Pyynikkilä, Laiskola eli Nalkala, Erkkilä, Siukola, Kyttälä ja Hatanpää.Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 16. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999. Tampere. .
Ennen kaupungin perustamista Pispalan alueella oli toiminut vuosisatoja markkinapaikka, jossa kauppaa kävivät erityisesti turkulaiset porvarit. Vuonna 1638 kenraalikuvernööri Pietari Brahe määräsi, että Tammerkoskella oli pidettävä vuosittain kahdet markkinat, syysmarkkinat Pertun päivänä elokuussa ja talvimarkkinat Matin päivänä helmikuussa. Vuonna 1708 markkinat siirrettiin Tammerkosken partaalta Harjuun ja sieltä vuonna 1758 Pispalaan.
Messukylä kuului kappelina Pirkkalan pitäjään, josta se itsenäistyi vuonna 1636. Vuoden 1540 maakirjan mukaan pitäjässä oli 17 kylää. Teisko muodostettiin Messukylän kappeliksi vuonna 1669 ja se erosi omaksi kunnaksi ja seurakunnaksi vuonna 1860. Melko lyhytikäiseksi kunnaksi jäänyt Aitolahti erosi Messukylästä vuonna 1924.Louhivaara 1999, s. 149.
Varhaisimpia nykyisen Tampereen kautta kulkeneita maanteitä olivat Hämeenlinnasta Pälkäneen ja Kangasalan kautta tullut, Pyynikinharjua ja Hämeenkangasta pitkin Pohjanmaalle jatkunut tie, josta Pispalassa erosi Kokemäenjoen vesistön rantoja seurannut tie Porin ja Turun suuntiin. Myös Hämeenlinnasta Vanajaveden lounaispuolitse Akaan ja Lempäälän kautta Tammerkoskelle tullut tie oli yleinen maantie ainakin jo 1400-luvulla.Juhani Saarenheimo: Vanhan Pirkkalan historia, s. 449–450. Tampere: Vanhan Pirkkalan historiatoimikunta, 1974. .Pirkkalan pitäjän ensimmäinen kestikievari sijaitsi 1640-luvulla Kaarilan kylässä, josta se siirrettiin pian Hyhkyn kylään ja edelleen 1740-luvun puolivälin tienoilla Tammerkoskelle.Saarenheimo 1974, s. 468–469.
Kaupungin perustaminen ja alkuvaiheet Sotarasitusten ja katovuosien aiheuttamat verorästit ajoivat 1600-luvulla monet talot kruunulle, jolta ne päätyivät aatelisten virkataloiksi. Tammerkosken kartano oli yksi tällä tavalla syntyneistä kartanosta. Sen päärakennus sijaitsi nykyisellä Keskustorilla kulttuuritalo Laikun kohdalla. Kartano oli olemassa 142 vuotta, kun Tampere perustettiin 1779 sen maille.Lind, s. 8.
Lempäälän kirkkoherra Erik Edner ehdotti valtiopäivillä 1771–1772 kaupungin perustamista Tammerkoskelle. Kaupungin perustamisen aikoihin maanomistus alkoi keskittyä. Sysäyksen kaupungin perustamiselle antoivat Tammerkosken kartanon taloudelliset ongelmat, jotka antoivat kruunulle tilaisuuden hankkia edullisesti Tammerkosken länsirannan Hans Henrik Boijelta uuden kaupungin paikaksi. Kaupungin itärajaksi muodostui Tammerkosken länsiranta ja länsirajaksi nykyisten Pyynikin puistoalueen ja Pispalan kaupunginosan välinen raja. Kaupungin itänaapurina oli Hatanpään kartano, joka hallitsi Messukylän pitäjän länsiosaa. Hans Henrik Boije perusti vuonna 1759 Otavalan kehruukoulun, joka oli toiminnassa vuoteen 1767. Lyhytaikaiseksi jääneestä toiminnastaan huolimatta kehruukoulu enteili pellavatehtaiden perustamista Tampereelle muutamia vuosikymmeniä myöhemmin.Louhivaara 1999, s. 88.
pienoiskuva|Tampereen kaupunki rakennettiin Tammerkosken länsirannalle. Itärannalle asutus syntyi vasta 1800-luvun puolenvälin tienoilla.
Kustaa III perusti Tampereen 1. lokakuuta 1779. Tampere sijaitsi syrjäisellä takamalla, ja sen asukkaat olivat maanviljelijöitä. Tammerkoski virtasi vielä lähes vapaana, mutta kuningas uskoi, että sen avulla kaupunki voisi menestyä ja tuoda kruunulle verotuloja.
Ennen Tampereen kaupungin perustamista kanta-alueella asui viisi perhekuntaa; Björkqvist, Forstrom, Tammerfors (myöhemmin Grönlund), Gök ja Rundell. Näistä suvuista vain Grönlundin (Tammerfors) sukuhaara on säilynyt elinvoimaisena nykypäivään saakka.
Kaupungin ensimmäinen viranhaltija oli nimeltään Mats Tammerfors. Perustaessaan kaupungin Kustaa III kielsi Mats Tammerforsia enää käyttämästä tuota sukunimeä, sillä kellään ei saanut olla uuden kaupungin nimeä. Näin ollen Mats Tammerfors muutti nimensä Grönlundiksi.
Tampereelle annetiin vapaakaupungin oikeudet. Kuka tahansa saisi muuttaa kaupunkiin ja toimia haluamassaan ammatissa. Maata kaupungissa ei kuitenkaan saanut viljellä. Toimeentulo hankittiinkin kaupasta ja käsityöstä, sillä tehtaita ei vielä ollut. Kaupunkiin sai myös tuoda ja viedä tavaraa ulkomailta ja Venäjältä ilman tullia. Lisäksi määrättiin, että kaupungin asukkailla oli oikeus tunnustaa mitä tahansa kristillistä uskoa.
Tampereen kaupungin ensimmäiset asukkaat tulivat syksyllä 1780, jolloin tontteja jaettiin 92 hakijalle. Kauppiaille annettiin paikka Kauppakadun varrelta ja käsityöläisille kaupungin reuna-alueilta. Vesivoimaa alallaan tarvitsevat yrittäjät, kuten värjärit, saivat tonttimaata koskelta. Asukkaista suurin osa muutti muualta. Tampereelle odotettiin jopa ulkomaalaisia, minkä takia Keskustorin reunoille varattiin paikat neljälle kirkkokunnalle.
Tampereen pääkatuna oli aluksi Kauppakatu. Tärkeä markkinapaikka oli alusta lähtien Kauppatori, nykyinen Keskustori. Kaupungissa oli alkuvaiheessa 300 asukasta ja asukasluku kasvoi hitaasti. Kaupungin suurena ongelmana oli se, että sisämaan kulkuyhteydet olivat kehnot. Vaikka ajan merkantilistisessa hengessä yritettiinkin antaa määräyksiä siitä, minkä alueen talonpoikien olisi tehtävä kauppansa Tampereella, talonpojat kävivät usein myös muualla. Tamperelainen porvari, joka osti tavaraa talonpojilta, joutui kuljetuttamaan tavaransa edelleen rannikkokaupunkeihin, joten talonpoikien oli usein kätevämpää asioida suoraan rannikkokaupungeissa. Suomenselän talonpoikien oli usein kannattavinta kuljettaa tavaransa Pohjanmaan rannikkokaupunkeihin. Toisaalta Tampereen eteläpuolen talonpojat veivät tavaransa mieluiten suoraan Turkuun. Ennen Suomen sotaa tutkittiin mahdollisuuksia perata Kokemäenjoki laivaliikenteelle sopivaksi, mutta konkreettisiin töihin ei ryhdytty.
Vuonna 1807 asetettiin toimikunta nimeämään Tampereen katuja ja tällöin syntyivät muun muassa Hämeenkatu, Hallituskatu, Kauppakatu, Kuninkaankatu ja Puutarhakatu. Vanhan keskustan ruutukaava perustuu vielä nykyisinkin Carl Ludvig Engelin laatimaan ja vuonna 1830 hyväksyttyyn asemakaavaan. Asukasluvun kasvaessa syntyi laajennussuunnitelman tarve ja rakennushallituksen yliarkkitehti Carl Albert Edelfelt laati uuden asemakaavan, joka hyväksyttiin vuonna 1868. Edelfeltin kaavan hyväksymisen yhteydessä kadunnimet virallistettiin. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 16–18. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. Charles Bassin suunnittelema, Keskustorin reunalla sijaitseva Tampereen vanha kirkko valmistui vuonna 1824. Kirkon viereen rakennettiin Carl Ludvig Engelin suunnittelema samantyylinen kellotapuli vuonna 1828.
Teollistumisesta 1800-luvun lopulle
pienoiskuva|upright|James Finlayson (1771–1852) Vaikka Tampereella yrittäminen oli vapaata ja sillä oli merkittäviä tullietuja, teollistuminen oli hidasta. Abraham Häggmanin perustama lumppupaperitehdas aloitti 1783 ensimmäisenä kosken keskijuoksulla. Ruotsin vallan aikana Tampereen menestynein yritys oli valtion viinanpolttimo. Kun talonpoikien kotipoltto Suomen sodan jälkeen taas sallittiin, polttimon rakennukset jäivät vajaakäyttöisiksi.
Suomi liitettiin Venäjään 1809, jolloin Tampereella oli edelleen alle tuhat asukasta. Keisari Aleksanteri I tutustui 1819 Suomen-kiertomatkallaan myös Tampereen kaupunkiin ja havaitsi kosken vesivoiman tarjoamat mahdollisuudet teollisuuden kehittämiselle. Tampereen vapaakaupunkiasemaa jatkettiin tämän mahdollistamiseksi vuonna 1821.Miten Tampereesta tuli vapaakaupunki. Eräs 115-vuotismuisto, Aamulehti, 26.7.1936, nro 199, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 26.7.2026
Skotlantilainen, tuolloin Pietarissa työskennellyt insinööri James Finlayson perusti Tampereelle vuonna 1820 tehtaan, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli tuottaa kehruukoneita Suomeen muodostettavaa tekstiiliteollisuutta varten. Tehdas sai suuren maa-alueen kaupungin pohjoislaidalta entisen kruunupolttimon alueelta.Tampereen kirja, s. 111
Finlayson ei saanut koneitaan kaupaksi, minkä takia tehdas siirtyi puuvillan kehräämiseen.Lind, s. 9. Laajamittaisesta valtiontuesta huolimatta Finlaysonin tehdas pysyi kannattamattomana.Tampereen kirja, s. 114-115. Finlayson myi tehtaansa 1836 pietarilaisille Georg Rauchille ja Carl Samuel Nottbeckille. Ryhmä alkoikin kehittää tehdasta tarmokkaasti. Vesivoimaa alettiin hyödyntää entistä paljon tehokkaammin ja tehdas alkoi kasvaa. Teollisuuslaitoksen päärakennukseksi rakennettiin Kuusivooninkinen.
pienoiskuva|vasen|Tammerkoski vuonna 1847. Kuusivooninkinen hallitsee maisemaa. Muu teollisuus alkoi saapua Tampereelle 1840-luvulla, jolloin Messukylän puoleiselle koskenrannalle perustettiin Teiskon järvimalmia hyödyntänyt rautamasuuni. Tästä teollisuuslaitoksesta kehittyi myöhemmin Tampereen puuvillatehdas- ja konepajaosakeyhtiö, Tampella.Tampereen kirja, s. 125-126 Paperiteollisuutta edusti Frenckellin paperitehdas, joka rakennettiin Kauppatorin (myöh. Keskustori) ja Finlaysonin tehtaan väliin.Frenckelin paperit, s. 4, 6 Kauppatorin eteläpuolelle rakennettiin puolestaan Kattohuopatehdas (myöh. TAKO) ja Liljeroosin kehräämö. Kosken itärannalle syntyi nykyisen Koskikeskuksen alueelle Verkatehdas. Kaikki tehtaat saivat käyttövoimansa koskesta, jonka vesi kerättiin kosken rannoilla olleisiin ruuhiin.Tampereen kirja, s. 106 Ruuhista luovuttiin 1930-luvulla, jolloin rakennettiin Keskikosken ja Alakosken voimalaitokset. Emil Aaltonen siirsi kenkätehtaansa Hattulasta Tampereelle vuonna 1905, mikä merkitsi uuden teollisuudenhaaran läpimurtoa.Tampereen kirja, s. 289
Tampere kasvoi 1800-luvun lopulla nopeasti, sillä vuonna 1870 asukkaita oli noin 7 000 ja vuonna 1900 jo 36 000.Lind, s. 11. 1900-luvun alussa Tampere oli työläisten ja naisten kaupunki, sillä asukkaista kolmasosa oli tehdastyöläisiä ja niistä yli puolet naisia.Lind, s. 12. Samalla kaupungin alue lähes seitsenkertaistui ja Tampereen keskustaan rakennettiin näyttäviä kerrostaloja vaatimattomien puutalojen joukkoon. Kivitalot muokkasivat Tamperetta uudenaikaiseen suuntaan. Uudistumista osoittivat myös viemäri- ja vesijohtoverkoston rakentaminen ja sähkövalojen syttyminen.
Kaupungin alue kasvoi 1800-luvun loppupuoliskolla itään päin. Vuonna 1877 kaupunkiin liitettiin kosken itäranta, KyttäläTampereen kirja, s. 176, jonne edellisenä vuonna oli rakennettu Tampereen rautatieasema, alun perin siis kaupungin ulkopuolelle. Tampereen kirja, s. 166-167 Vielä muutamaa vuotta aikaisemmin alue oli kuulunut jopa eri lääniin kuin itse kaupunki, sillä Tammerkoski oli vuosina 1775-1870 Hämeen läänin ja Turun ja Porin läänin rajana.