Neuvostoliiton kuuohjelma

thumb|Neuvostoliiton suunnittelema kuunkiertorata-alus LOK, joka ei lentänyt koskaan kuun kiertoradalle asti.

Neuvostoliiton kuuohjelma oli neuvostoliittolaisten yritys lähettää miehitetty lento Kuuhun. Se epäonnistui pahoin lukuisten ongelmien takia. Kuuraketiksi aiottu N1 tuhoutui monissa miehittämättömissä koelaukaisuissa. Neuvostoliiton kuualus olisi vienyt vain yhden kosmonautin Kuun pinnalle. Neuvostoliiton Kuuhun laskeutuvaksi suunniteltu alus oli nimeltään kuukabiini LK ja kuuta kiertävä komento/huoltoalus LOK eli kuunkiertolaiskabiini. LOK oli laajennettu Sojuz-alus.

Kilpailevia ehdotuksia

Vuonna 1964 Neuvostoliiton merkittävimmät rakettisuunnittelijat Sergei Koroljov, Vladimir Tšelomei ja Mihail Jangel kilpailivat keskenään siitä, kenen suunnittelema raketti lentäisi Kuuhun. Jo vuonna 1959 nämä miehet olivat esittäneet ajatuksensa uuden sukupolven raketeista. Kellään ei tosin ollut valmista Kuuhun lentävää rakettia. Se piti suunnitella ja rakentaa. Koskaan ei ollut rakennettu niin suurta rakettia.

Tšelomei ja Gluško vastaan Koroljov

Tšelomei havitteli Koroljovin asemaa Neuvostoliiton avaruustutkimuksessa. Hänellä oli liittolaisenaan Koroljovin kanssa riitoihin joutunut merkittävä rakettimoottorien suunnittelija Valentin Gluško. Hruštšov tuki Tšelomeita. 1950-luvulla Koroljovin kanssa menestyksekästä R-7-rakettia suunnitellut Gluško halveksi Koroljovia, jonka oli lähettänyt kirjoittamallaan todistuksella työleirille 1930-luvulla. Tosin R-7:nkin suunnittelussa Gluško ei tehnyt työtään loppuun. Tämä johtui siitä, että molemmat joutuivat Stalinin puhdistusaallossa turvallisuuspalvelun kuulusteluihin, ja Gluško ilmiantoi Koroljovin pelastaakseen nahkansa ja eliminoidakseen kilpailijansa. Koroljov oli vähällä kuolla leirillä.

Riita Koroljovin ja Gluškon välille puhkesi, kun tuli puhe uuden suurraketin tekniikasta. Gluškon ajatus suurista moottoreista ja säilyvistä ajoaineista raketin alemmissa vaiheissa, ja eksoottisemmista polttoaineista, muun muassa nestevedystä raketin ylemmissä vaiheissa kauhistutti KoroljoviaWestman: Vanha ja uusi kuu, s. 77.. Näin taitava rakettimoottorispesialisti Gluško ei voinut auttaa KoroljoviaWhitehouse: Kuun elämäkerta, s. 245..

Vuonna 1962 Koroljovin ryhmä alkoi kehittää ilman Gluškoa "Nositel"-rakettia eli N1:tä. Aluksi oli tarkoitus nostaa vain 50 tonnia maata kiertävälle radalle, mutta myöhemmin päädyttiin 98 tonniin. Vuonna 1962 Hruštšov määräsi Tšelomein rakennuttamaan kuualuksen. Kuuhunlentovuodeksi aiottiin vuotta 1967, jolloin sosialistisesta vallankumouksesta oli kulunut 50 vuotta.

Vuonna 1964 Gluškon toimisto ja Tšelomein toimisto laativat yhdessä N-1:n kanssa kilpailevan suunnitelman. Siihen liittyi vielä kehitteillä oleva UR-500 eli Proton-raketti ja Blok D-rakettivaihe. Protonin pohjalta oli tarkoitus rakentaa jättiläismäinen UR-700,UR700 Russian Space Web jonka lähtöpaino olisi 4800 tonnia, josta ensimmäinen vaihe olisi 3200 tonnia.UR 700 Encyclopedia Astronautica. Tämä oli Koroljovin N-1-raketin kilpailija. UR-700 olisi ollut tavallaan suurempi Proton-raketti. Tšelomein ehdotus vaati suuren raketin, koska ohjelmassa ei käytetty telakointia Maan tai Kuun kiertoradalla erilaisten moduulien liittämiseksi ja erottamiseksi toisistaan tilanteen mukaan, niin kuin esimerkiksi Apollossa tehtiin. Tšelomein LK-1 olisi vienyt kaksi kosmonauttia Kuuhun. LK-1 oli eräänlainen "Kuuhun laskeutuva Apollon komento/huoltoalus", jossa oli Apollon komento/huoltoaluksen näköisen systeemin lisäksi rakettijärjestelmä ja laskeutumisjalat Kuun kiertoradalle jarruttautumista ja laskeutumista varten. Koroljovin ehdotus taas muistutti telakointeineen enemmän amerikkalaisten Apolloa, ja siinä oli kuunkiertoalus ja laskeutumisalus erikseen.

Jangel suunnitteli neljän niputetun mannertenvälisen ohjuksen käyttämistä kuualuksen laukaisuun. Tämä paperille jäänyt ratkaisu sai nimen R-56R56 Encyclopedia AstronauticaR56 Russian Space Web. Näin vuonna 1964 oli kolme pääehdotusta kuualuksen rakentamiseksi. Epävarmuutta kuuohjelmasta oli Neuvostoliitossa vielä 1965. Neuvostoliiton kuuohjelmaa lienee hidastanut jo alussa se, että miehittämätön, puolipehmeä Kuuhun laskeutuminen epäonnistui monta kertaa vuosina 1963–1965. Lopulta vuonna 1966 Luna 9 onnistui laskeutumaan kuuhun pehmeästi.Chronology Russian Space Web

Kuuohjelma vakiintuu thumb|upright|Neuvostoliiton kuuohjelman Kuuhun tarkoitettu avaruuspuku. Lokakuussa 1964 Neuvostoliitossa vaihtui valta, kun Hruštšov syrjäytettiin. Maan johto alkoikin tukea Tšelomein sijasta Koroljovia.

Maaliskuussa vuonna 1965 Neuvostoliitto johti yhä avaruuskilpaa, kun Aleksei Leonov käveli ensimmäisenä ihmisenä avaruudessa. Neuvostoliitto ryhtyi värväämään kuulentoa varten kosmonautteja. Turvallisuuden vuoksi oli tarkoitus lähettää ensin miehittämätön vara-alus laskeutumaan Kuuhun ennen miehitettyä.

Maaliskuussa 1965 uusi neuvostojohto päätti kuuohjelmasta. Tšelomei joutui uuden neuvostojohdon epäsuosioon ja menetti keskeisen osansa kuuohjelman vaikuttajana. Päädyttiin kompromissiin, jossa Koroljov tuottaisi Sojuz A-aluksen, Tšelomei hoitaisi Kuun kiertävän lennon kantoraketillaan, ja Koroljov kehittäisi Kuuhun laskeutumista varten kantoraketin. Näin sen takia, että Tšelomein Proton UR-500 ei ollut vielä valmis. Jangelin piti kehittää kuualuksen rakettijärjestelmää Koroljovin kanssa. Tšelomein jättimäinen UR-700 ei saanut kehittämislupaa.

Päätettiin lähettää miehittämättömiä luotaimia kiertämään Kuuta ja palaamaan maahan. Kantoraketiksi valittiin Proton eli UR-500, jonka nokassa oli riisuttu miehittämätön Sojuz-alus, Zond. Kun Koroljov kuoli leikkauspöydälle tammikuussa 1966, Tšelomei halusi jatkaa omaa UR-700-ohjelmaansa, mutta neuvostojohto ei antanut siihen lupaa vaan pitäytyi N-1-ohjelmassa. Koroljovin tilalle tuli häntä projektinjohtajana ja poliittisesti heikompi Vasili Mišin. Mišinillä oli se tunne, että Tšelomei hääri taustalla edistääkseen omaa hyvänä pitämäänsä kuuohjelmaa. Nyt venäläisten kuuohjelma koostui useasta osasta, jotka olivat usein päällekkäisiä. Keskitettyä projektin johtoa ei ollut, ja eri toimistot kilpailivat keskenään. Proton-raketti lensi vuonna 1965. Lupa N-1:n rakentamiseen tuli vasta marraskuussa 1966, ja lopullinen kuuohjelma alkoi vasta helmikuussa 1967.

Vertailun vuoksi amerikkalaisten Saturn I-raketti lensi 10 kertaa onnistuneesti 1961–1965. Se pohjautui aiempiin Thor-, Jupiter- ja Atlas-ohjuksiin. Näiden moottoreita oli yksinkertaistettu uuteen rakettiin. Amerikkalaiset aloittivat vuonna 1962 suuren kuurakettinsa, Saturn V:n kehittelyn. Saturn V:n koekappale lensi ensi kertaa vuonna 1967, ja sen kuormana oli miehittämätön Apollo 4, ja 4. huhtikuuta 1968 tehty Apollo 6-lento onnistui, vaikka silläkin esiintyi ongelmia. Näin NASA saattoi julistaa Saturn V:n toimivaksi kesällä 1968, jolloin Neuvostoliitto yhä kamppaili N-1:n kanssa monien ongelmien kimpussa.

Sojuzit ja Zondit thumb|L1-alus eli zond, jolla kokeiltiin miehittämätöntä Kuun ympärilentoa vaihtelevalla menestyksellä. thumb|Neuvostoliiton kuukabiini, jolla oli tarkoitus laskeutua Kuuhun. Alukseen mahtui vain yksi ihminen, ja se oli Apollon kuumoduulia pienempi.

Kuuohjelmassa tarvittavaa suurta Sojuzia oli tarkoitus kokeilla pienennettynä versiona maata kiertävällä radalla. Sojuz 1 laukaistiin maata kiertävälle radalle. Kosmonautti Vladimir Komarovin telakoituminen Sojuz 1:llä kohdealukseen keskeytyi ohjaajan virheen takia. Komarov kuoli palatessaan maahan, kun laskuvarjon köydet sotkeutuivat toisiinsa. Tämä viivytti Sojuz-aluksen käyttöönottoa 1,5 vuodella. Vuonna 1967–1968 epäonnistuivat myös kolme ensimmäistä Protonilla laukaistavaa miehittämätöntä kuunkiertolentoa eli Zond-luotainta. Vuonna 1967–1968 onnistui tosin automaattinen telakointi avaruudessa Kosmos 186/188:lla. Tämä oli merkittävä askel tulevaa kuulentoa ajatellen. Syyskuussa 1968 Zond 5 kiersi Kuun ja palasi Maahan. Paluukiihtyvyys oli liian iso, noin 15 G. Lokakuussa 1968 maahan palaava Zond 6 kimposi ilmakehästä suunnitellusti palatessaan Maahan, ja sukelsi uudestaan ilmakehään niin kuin pitikin. Tämä hyppypaluu on harvoin käytetty maahanpaluutapa Kuun suunnasta. Zond 6 onnistui sikäli, että kiihtyvyys oli kyllin pieni ihmiselle, 4-6 G. Mutta laskuvarjo avautui liian aikaisin, ja alus murskautui maahan.

Tällöin miehitetty kuunkierto oli liian vaarallinen tehtäväksiLagerstedt: Rakettimiehiä, s. 253.. Georgi Beregovoi lensi menestyksekkästi maata kiertävällä radalla Sojuz-ohjelman kolmannella lennolla 1968, vaikka ei onnistunut telakoitumaan miehittämättömään Sojuz-kohdealukseen. Loppusyksyllä 1968 joukko kosmonautteja halusi kiertää Zond-aluksella eli 7K-L1:llä Kuun ympäri. Kuuohjelman johto piti lentoa Kuun lähelle Zondilla liian vaarallisena. Olisi täytynyt tehdä kaksi täysin onnistunutta paluulentoa, ennen kuin voitiin ajatella ihmisen lähettämistä kiertämään Kuun ympäri. Yhdysvaltain Apollo 8 ehti ensimmäisenä Kuun kiertoradalle jouluksi 1968.

Sojuz 4 ja 5 telakoituivat onnistuneesti 1969. Zondin laukaisu epäonnistui. Kun amerikkalaisten Apollo 10:n komentomoduli ja huoltomoduli kiersivät Kuuta laskeutumatta Kuuhun, oli jo selvää että Neuvostoliitto häviäisi kuukilvanWhitehouse: Kuun elämäkerta, sivu 256. Neuvostoliittolaiset yrittivät vielä laukaista automaattisia näytteidennoutajia ennen amerikkalaisten miehitettyä kuulentoa huhtikuussa ja kesäkuussa mutta nämä eivät onnistuneet. Zond 7 puolestaan onnistui ja ohitti Kuun 1500 km:n päästä ja palasi turvallisesti Neuvostoliittoon.. Miehitettyä Zondia suunniteltiin huhtikuulle 1970. Syksyllä 1969 Zond-ohjelma päättyi. Neuvostoliitto salasi miehitetyn kuuohjelman.

N-1-raketin laukaisuyritykset

N-1:n ja kuualusten kehitys viivästyi 1967–1968. Yhdysvalloissa tiedettiin kehitettävästä jättiraketista jo vuonna 1967 ja arvattiin oikein, ettei raketti lentäisi ennen vuotta 1969. Kongressissa ei uskottu NASA:n ilmoitusta venäläisten jättiraketista, puheet siitä väitettiin yritykseksi saada kongressilta lisää rahoja avaruusohjelmaan. Kuusi N-1-rakettia valmistui viivytyksistä huolimatta. N-1 saatettiin laukaista vasta vuoden 1969 talvella, vuosi sen jälkeen kuin amerikkalaisten Saturn V -raketti.