pienoiskuva|360px|Fontenoyn taistelu 1745. Itävallan perimyssota käytiin, kun Maria Teresia peri Habsburgien monarkian. Siihen liittyivät mukaan monet ajan eurooppalaisista valtioista, kuten Ranska, Preussi, Espanja, Baijeri, Saksi, Napolin kuningaskunta, Genovan tasavalta, Ruotsi, Itävalta-Unkari, Iso-Britannia, Braunschweig-Lüneburg, Alankomaiden tasavalta, Saksi, Sardinian kuningaskunta ja Venäjä. Perimyssota on sota, jonka osapuolet kannattavat eri vallanperijöitä monarkiksi tilanteessa, jossa voimassa oleva kruununperimysjärjestys on epäselvä tai kyseenalaistettu. Tyypillisesti perimyssota on kruununtavoittelijoiden kesken käyty sisällissota, jossa tavoittelijoita tukevat kuninkaallisen hovin kilpailevat ryhmittymät. Perimyssotiin saattavat osallistua ja niitä myös käynnistää ulkomaiset liittolaiset, jotka tukevat jompaakumpaa osapuolta. Tällöin sota saattaa laajentua eri osapuolten liittolaissuhteiden myötä monta valtiota käsittäväksi kokonaisuudeksi. Kiista vallan, valtakunnan tai sen osien perimisestä oli tyypillinen sodan syttymisen syy aina 1700-luvun lopulle asti, mutta perimissodat ovat olleet harvinaisia sen jälkeen, kun suurin osa kuningashuoneista joko lakkautettiin tai menetti valtaansa.

Perimyssodat liittyvät erityisesti historiallisiin yhteiskuntiin, joiden valtiomuotona olivat esimerkiksi feodalistinen monarkia tai absoluuttinen monarkia. Noina aikoina tyypillisesti valta kuului perimisjärjestyksen mukaan yksilöille, jotka edustivat omia dynastioitaan, kuningashuoneitaan ja aatelissukujaan. Erityisesti Euroopassa hallitsija- ja aatelissuvut naittivat jäseniään eri valtioiden ja vasallivaltioiden kuningashuoneisiin ja toisiin aatelissukuihin, ja toivotussa tapauksessa syntyneiden lasten myötä suku sai itselleen perimisjärjestykseen tai katsomaansa perimisoikeuteen perustuvan mahdollisuuden vaatia edesmenneen hallitsijan alueita itselleen. Lisäksi hallitsija saattoi kuoltuaan jättää useita lapsia, jotka pahimmissa tapauksissa kiistelivät kaikki keskenään pääsystä valtaistuimelle.

Myös Euroopan ulkopuolella syntyi perimissotia, vaikka kuningashuoneiden väliset naimakaupat eivät yleensä samalla tavalla siirtäneet perimisoikeuksia valtakunnan tai kuningashuoneen ulkopuolelle kuin Euroopassa. Näissä sodissa tyypillisesti hallitsijan lähiomaiset taistelivat vallasta. Periytyvän monarkian valtioissa ja valtakunnissa pyrittiin estämään perimyssotia eri keinoin. Esimerkiksi Osmanien valtakunnassa perimyssotia pidettiin vaarallisena, koska Osmanien interregnumin aikana (1402–1413) käytiin monta sotaa, joissa edesmenneen sulttaani Bayezid I:n pojat taistelivat kukin vuorollaan vallasta. Näiden sotien aikana kuoli paljon ihmisiä ja omaisuutta tuhottiin valtavasti. Valtakunta oli myös vaarassa jakautua ja menettää alueitaan, kunnes Mehmed I voitti sodan ja nousi hallitsijaksi 1413. Hänen poikansa Murad II:n joutui käymään samaa kamppailua, sillä viimeinen Bayezidin elossa oleva poika Mustafa Çelebi nosti kaksi kapinaa saadakseen vallan itselleen. Välttääkseen vastaavat perimysongelmat Mehmed II surmautti kaikki veljensä noustuaan valtaistuimelle 1444. Tapaa käyttivät myös monet muut osmanien sulttaanit seuranneen kahdensadan vuoden aikana. Myös Euroopassa mahdollisia kilpailijoita pyrittiin surmaamaan salamurhaamalla, tai estämällä heidän valtapyrkimyksensä vangitsemalla, ajamalla maanpakoon tai juonittelun keinoin.

1700-luvun loppua lähestyttäessä valta alkoi jakautumaan kuningashuoneilta ja aatelistolta kansaa edustaville laitoksille erityisesti Euroopassa. Useimmista monarkioista tuli perustuslaillisia, eikä sotimisen aloittaminen ollut enää yksinomaan monarkin päätettävissä. Vaikka konflikteja ja sotia on syntynyt myös uudempia valtiomuotoja edustavien valtioiden sisälle ja välille, niin yksi nykyaikaisen valtiomuodon demokraattisen tasavallan merkittävistä puolustuksista on se, ettei sen vapailla ja yleisillä vaaleilla valittavaan valtiojohtoon perustuva järjestelmä mahdollista enää perimissodan syntymistä.

Perimyssotia

Antiokian perimyssota 1201–1219 Champagnen perimyssota 1216–1222 Flanderin perimyssota 1244–1257 Thüringenin perimyssota 1247–1264 Euboian perimyssota 1256–1258 Limburgin perimyssota 1283–1289 Bretagnen perimyssota 1341–1365 Brabantin perimyssota 1356–1357 Lüneburgin perimyssota 1370–1388 Moskovan perimyssota 1425–1453 Milanon perimyssota 1447–1454 Kastilian perimyssota 1475–1479 Burgundin perimyssota 1477–1493 Landshutin perimyssota 1504–1505 Portugalin perimyssota 1580–1583 Jülichin perimyssota 1609–1614 Monferraton perimyssota 1613–1617 Mantovan perimyssota 1628–1631 yhdeksänvuotinen sota 1688–1697, toiselta nimeltään Pfalzin perimyssota Espanjan perimyssota 1701–1714 Jaavan perimyssodat 1703–1708, 1719–1722 ja 1749–1757 Puolan perimyssota 1733–1735 Itävallan perimyssota 1740–1748 Baijerin perimyssota 1778–1779

Muita vallan perimisestä syntyneitä konflikteja, joita ei aina nimitetä perimyssodiksi satavuotinen sota 1337–1453 Kastilian ensimmäinen sisällissota 1350–1369 Osmanien interregnum 1402–1413 ruusujen sota 1455–1485 inkojen sisällissota 1529–1532 Ranskan uskonsotien kahdeksas vaihe 1584–1598 devoluutiosota 1667–1668 Espanjan karlistisodat 1833–1839, 1846–1849 ja 1872–1876 toinen Saksan–Tanskan sota 1864 (alkoi Schleswigin perimyskiistasta, joka laajeni koskemaan myös perustuslakia)

Lähteet

*