pienoiskuva|Suomalaisia sotalapsia Turussa. Sotalapset () ovat lapsia, jotka lähetettiin Suomesta toista maailmansotaa pakoon muihin Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin. Talvi- ja jatkosodan aikana 1939–1945 Suomesta siirrettiin Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan yhteensä lähes 80 000 lasta. Ruotsiin vietiin tai lähti noin 72 000 lasta, Tanskaan 4 200 ja Norjaan noin sata lasta ja äitiä. Noin 15 500 heistä jäi palaamatta Suomeen.

Tausta ja toteutus pienoiskuva|Sotalapsen nimilappu ja tuntolevy. Talvisodan aikana Ruotsissa levisi tunnuslause Finlands sak är vår! (”Suomen asia on meidän!”). Maa tarjosi heti turvapaikkaa Suomen lapsille. Suomi olisi halunnut auttamisen tapahtuvan ensisijaisesti Suomessa ja kieltäytyi aluksi. Lasten lähettämistä ulkomaille ei pidetty aluksi hyvänä ideana, vaan kaupunkien lapset haluttiin siirtää maaseudulle. Lisäksi talvisodan alettua Suomessa ei vielä ollut pulaa ruuasta, joten ulkomaalaisen avun katsottiin olleen tarpeetonta. Ruotsalaiset hyväntekeväisyyttä harjoittavat naiset sopivat asiasta Carl Gustaf Emil Mannerheimin kanssa. Ruotsi oli jo aikaisemmin ottanut vastaan sotalapsia, mutta ei näin suurta määrää.Historiallinen tausta: Suomen sotalapset Äideistä parhain -elokuvan tiedote. Lähteet: Kavén, Pertti: 70 000 pientä kohtaloa – Suomen sotalapset. Otava, 1985 ja Suomen Pakolaisapu

Ensimmäiset sotalapset matkustivat Turusta Tukholmaan 15. joulukuuta 1939 Arcturus-laivalla. Valtaosa lapsista kuljetettiin myöhemmin rautateitse pimennetyin ikkunoin varustetuilla junilla Tornion-Haaparannan raja-aseman kautta. Ensisijaisesti mukaan otettiin kaupunkilaislapsia, koska kaupungit olivat yleensä suurimman pommiuhan kohteita. Talvisodan päätyttyä lapsia palautettiin Suomeen, mutta jatkosodan aikana lapsia vietiin Ruotsiin uudelleen. Palautukset Ruotsista jatkuivat läpi koko 1940-luvun.

Paluu ja sopeutuminen Sodan päätyttyä sotalasten palautukset Ruotsista kiihtyivät, ja operaatiosta muodostui valtava logistinen ja sosiaalinen haaste. Keskeisenä solmukohtana toimi Turun satama, jonne saapui säännöllisesti satoja lapsia kerrallaan esimerkiksi matkustajalaivoilla Wellamo ja Arcturus. Satamassa paluuta organisoivat sosiaaliviranomaiset ja vapaaehtoisjärjestöt. Lapsille tehtiin saapumisen yhteydessä järjestelmällisesti lääkärintarkastukset ja tautien ehkäisemiseksi säädetyt desinfioinnit eli ”täitarkastukset” ennen heidän lähettämistään kotipaikkakunnilleen tai tilapäisiin vastaanottokoteihin.

Vaikka kotiinpaluu oli virallisesti toivottu tapahtuma, se osoittautui monille lapsille ja perheille traumaattiseksi. Keskeisimpiä vaikeuksia olivat:

Kielimuuri: monet vuosia Ruotsissa olleet lapset olivat unohtaneet suomen kielen. Tämä johti kommunikaatiovaikeuksiin biologisten vanhempien kanssa, mikä syvensi vieraantumisen tunnetta.Malinen (2014): s. 210–215 Elintasoerot: lapset palasivat säännöstelyn ja puutteen vaivaamaan jälleenrakennus-Suomeen vauraasta ja rauhallisesta Ruotsista. Kontrasti elintasossa, kuten ravinnon laadussa ja asuinoloissa, aiheutti lapsissa tyytymättömyyttä ja vanhemmissa riittämättömyyden tunteita. Merkittävä osa suomalaislapsista tuli työväenluokkaisista perheistä kun taas vastaanottavat ruotsalaisperheet kuuluivat yleensä keski- tai yläluokkaan. Kiintymyssuhteiden katkeaminen: monet lapset pitivät ruotsalaisia kasvattivanhempiaan ainoina oikeina vanhempinaan. Paluu Suomeen merkitsi usein tuskallista eroa läheisistä ihmissuhteista vieraiksi koettujen biologisten vanhempien luo.

Sopeutumisvaikeudet olivat toisinaan niin ylivoimaisia, että lapsia saatettiin lähettää takaisin Ruotsiin vielä paluun jälkeenkin. Arviolta 15 000 lasta jäi pysyvästi Ruotsiin joko adoption tai kasvattilapsijärjestelyjen kautta.

Osa lapsista koki myös Ruotsissa kaltoinkohtelua. Tapaukset, joita asiantuntijan mukaan on noin 8000, painottuvat niihin lapsiin, joita ei koskaan ei saatu sijoitettua perheisiin. Näitä sotalapsia varten Ruotsiin rakennettiin nelisensataa lastenkotia. Nämä lapset ovat sittemmin vaatineet korvauksia Ruotsin valtiolta.

Norjaan lähetetyistä lapsista kenenkään ei tiedetä jääneen sinne sodan jälkeen. Jatkosodan aikana Norjaan ei myöskään lähetetty enää uusia suomalaislapsia.

Järjestäytyminen ja muistamiset pienoiskuva|Sotalasten muistoksi Haaparannalle pystytetty muistomerkki.|alt=pienoiskuva|Muistolaatta Tukholmassa saapumislaiturin lähellä pienoiskuva|Jari Männistön suunnittelema muistolaatta (2006) Tampereen rautatieasemalla. Toiminnan alku Keskustelu sotalapsista käynnistyi Neuvostoliiton sortumisen jälkeen 1990-luvulla. Sotalapset järjestäytyivät ja perustivat ensimmäisen yhdistyksensä Suomessa vuonna 1991 ja Ruotsissa vuotta myöhemmin.Kavén (2010): s. 261–266

26. huhtikuuta 2005 paljastettiin Haaparannalla kuningas Kaarle XVI Kustaan ja presidentti Tarja Halosen läsnä ollessa sotalasten muistolle omistettu, helsinkiläisen arkkitehti Anna Jäämeri-Ruusuvuoren tekemä sotalapsipatsas.

Muistolaattoja ja -merkkejä Helsingin päärautatieasema, Lastensiirrot Barnstransporterna 1939–1945 Helsingin Malmin hautausmaa, Iittalan rautatieonnettomuuden uhrien muistokivi Haaparanta Hämeenlinnan rautatieasema Kemin meripuiston sotalapsipatsas Kotkan rautatieasema Kööpenhaminan Churchill-puistossa Porin rautatieasema Lahden rautatieaseman pääsisäänkäynnin oikea ovenpieli, paljastettu 13. maaliskuuta 1997, Lahden seudun sotalapset ry Tampereen rautatieasema Tukholman Vanhakaupunki, Skeppsbron 28, Marja ja Olavi Räihän tekemä kohokuva vuodelta 1999 Oulun rautatieaseman eteläpääty Vaasan lentoasema ulkoseinä

Elokuvia Sotalapset on Erja Dammertin ohjaama suomalainen dokumentti- ja opetuselokuva vuodelta 2003. Se voitti Parhaan dokumentin Jussin.

Äideistä parhain on Klaus Härön ohjaama elokuva vuodelta 2005, ja se pohjautuu Heikki Hietamiehen 1992 julkaistuun samannimiseen kirjaan. Elokuva oli Suomen ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi, mutta se ei päässyt varsinaiselle ehdokaslistalle.

Lähteet

Viitteet

Kirjallisuutta Kavén, Pertti: Sotalapset: Toiveet ja todellisuus. Minerva, 2011. Westman, Runa: Sotalapsitarina: Miksi juuri sinä? (Krigsbarn i Jämtland : varför just du?) Suomennos Tuija Änkilä Fridh. (Kustantaja tuntematon.) 2008. Ortmark Almgren, Sinikka: Du som haver barnen kär. LT-förlag, 1989. (Sinoa Information, 2003.) Ortmark Almgren, Sinikka: Var blir maskrosor gulast. Sinoa Information 2003. Ortmark Almgren, Sinikka (toim.): Krigsbarns erinran. Riksförbundet finska krigsbarn, 2003. Ortmark Stymne. Sinikka: Kära mamma. Sinoa Information, 2013. Holmström, Janne: Kauan sitten hukkunut. Tammi 2021. Hietanen, Silvo: Kansakunta sodassa osa 3: Kahden kodin lapsuus – suomalainen sotalapsi, ”Kuilun yli”, s. 140–157. Helsinki 1992.

Aiheesta muualla

Krigsbarn.se – suomenkieliset sivut Tietoa Lastensiirtokomitean asiakirjojen tutkimisesta. Helsingin kaupunginkirjaston kirja- ja filmiluettelo sotalapsiaiheesta.

Luokka:Suomi 1939–1945 Luokka:Evakot ja asutustoiminta Luokka:Lapset