Grace Patricia Kelly (vuodesta 1956 Grace Kelly Grimaldi, ) oli yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä, malli ja Monacon ruhtinatar.
Teatterinäyttelijän urasta haaveillut varakkaan irlantilais-saksalaisen perheen tytär eteni mallintöiden ja televisioroolien kautta Hollywoodiin. Hänen elokuvauransa kesti vain kuusi vuotta, mutta hän ehti tehdä 11 elokuvaa ja oli 1950-luvun puolivälin suosituimpia näyttelijöitä. Hän teki muistettavimmat roolinsa Alfred Hitchcockin elokuvissa, joista tunnetuimpia on trilleri Takaikkuna (1954). Oscar-palkinnon hän sai naispääosasta elokuvassa Mies, jonka minulle annoit (1954). Hänen viimeinen elokuvansa Hitchcockin kanssa oli Monacossa kuvattu Varkaitten paratiisi (1955) ja Skandaalihäät (1956).
Grace Kelly luopui elokuvaurastaan 26-vuotiaana avioituessaan Monacon ruhtinas Rainier III:n kanssa. Ruhtinattarena hän oli muun muassa perustamassa hyväntekeväisyysjärjestöjä sekä tukemassa Monacon kulttuuritoimintaa. Rainierin ja Gracen lapsista Albert II seurasi isäänsä ruhtinaana. Ruhtinatar Grace kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin 52-vuotiaana vuonna 1982.
Lyhyestä urasta huolimatta American Film Institute on valinnut Grace Kellyn Hollywoodin kulta-ajan 13. suurimmaksi elokuvatähdeksi. Hän on saanut myös monia muita tunnustuksia ja hänen muistolleen on perustettu säätiöitä. Kelly oli myös merkittävä muoti-ikoni.
Perhe ja lapsuus
pienois|Grace Kellyn kotitalo East Fallsissa. Grace Kelly syntyi Philadelphiassa marraskuussa 1929. Hän oli vanhempiensa John B. ”Jack” Kellyn ja Margaret Majerin kolmas lapsi. Gracen isä oli irlantilaisesta siirtolaisperheestä ja äiti puolestaan saksalaista syntyperää.
Perhe oli katolinen, varakas ja vaikutusvaltainen. John Kelly oli hankkinut omaisuutensa rakennusalalla ja hän omisti kartanon East Fallsissa. John Kelly oli myös voittanut 1920-luvulla kolme olympiakultaa soudusta. Kellyn perhe kuului niihin harvoihin, jotka eivät ajautuneet velkoihin 1930-luvun laman aikana. Gracen lapsuus oli herraskainen ja etuoikeutettu; perheellä oli palvelusväkeä ja sisarukset kävivät yksityiskouluja ja pukeutuivat aina kauden viimeisimmän muodin mukaisesti.
Gracen äiti Margaret oli entinen kilpauimari ja valokuvamalli sekä ensimmäinen nainen, joka opetti liikuntatiedettä Pennsylvanian yliopistossa ja naisten lääketieteellisessä koulussa. Hän piti lapsilleen tiukkaa kuria.
Grace oli perheen toiseksi nuorin. Hänen isosiskonsa Margaret eli ”Peggy” oli syntynyt 1925 ja isoveli John Jr. eli ”Kell” 1927. Perheen nuorimmainen Elizabeth Anne eli ”Lizanne” syntyi 1933. Grace oli ujo ja syrjäänvetäytyvä, ja hän myös sairasteli jatkuvasti. Vanhemmat odottivat lastensa kunnostautuvan kilpaurheilussa, mutta Gracea kiinnostivat enemmän kirjallisuus ja mielikuvitusleikit. Lapset joutuivat tottumaan jo nuorina julkisuuteen, sillä John Kelly päätti 1930-luvun alussa osallistua politiikkaan ja kävi 1935 kiihkeän taistelun Philadelphian pormestarinvaaleissa.Englund 2014, s. 27.
Gracella oli aina vieraantunut suhde isäänsä, joka suosi esikoistytärtään Peggyä. Kelly kertoi myöhemmin kokeneensa tämän vuoksi perheessään ulkopuolisuutta. Perheen palveluskuntaan kuulunut Godfrey Ford oli eräänlainen isähahmo Gracelle, samoin kuin hänen setänsä. John Kellyn vanhempi veli George Kelly oli tunnettu näytelmäkirjailija. George-setä opasti Gracen näyttelijänuransa alkuun ja oli hänen tärkein kannustajansa.Spoto 2009, s. 33, 39.
Grace aloitti koulunkäynnin vuonna 1935 Ravenhill Academyn luostarikoulussa. Hän kiinnostui näyttelemisestä jo kouluaikana ja osallistui jo 11–12-vuotiaasta East Falls Old Academy Players -ryhmän näytelmiin. Hän esiintyi muun muassa setänsä George Kellyn komediassa The Torch-Bearers.Englund 2014, s. 28–29.
Kelly jatkoi vuonna 1943 Stevens High Schooliin. Hän harrasti innokkaasti näyttelemistä koulunsa teatterikerhossa ja oli luokkansa kauneuskuningatar. Hän kuului myös kuoroon sekä uinti- ja maahockeyjoukkueisiin ja menestyi modernissa tanssissa. Toisen maailmansodan aikana Grace toimi monien muiden koulutyttöjen tavoin sairaala-apulaisena auttaen haavoittuneita.
Ura näyttelijänä
Teatteriopinnot ja mallintyöt
Grace Kelly valmistui Stevens High Schoolista kesäkuussa 1947. Hän oli hakenut Bennington Collegeen, jossa hän olisi pystynyt opiskelemaan teatterialan lisäksi yleissivistäviä aineita. Hän ei kuitenkaan päässyt sisään huonojen matematiikan arvosanojen takia.Englund 2014, s. 41. Grace halusi joka tapauksessa näyttelijäksi, joten George Kelly ehdotti hänelle New Yorkin American Academy of Dramatic Arts -teatterikoulua. Gracen vanhemmat olivat tätä vastaan. He eivät pitäneet näyttelemistä vakavasti otettavana ammattina ja pelkäsivät vapaamielisten piirien vaikutusta tyttäreensä.Englund 2014, s. 42. Jack Kelly suostui, kun Grace lupautui asumaan opiskelunsa ajan naistenasuntola Barbizonissa, jonka säännöt olivat tiukat muun muassa pukeutumisen, alkoholinkäytön ja miesvieraiden suhteen. Useiden koe-esiintymisten jälkeen hänet hyväksyttiin samana syksynä American Academy of Dramatic Artsiin.
Teatterikoulun opintoihin kuului muun muassa näytelmien lukua ja analysointia, improvisaatiota ja puheharjoituksia. Lukukausimaksu oli tuhat dollaria vuodessa, mikä oli tuohon aikaan valtava summa. Kellyn oli muiden opiskelijoiden tavoin mentävä töihin koulun ohessa, sillä hän halusi luoda uran itsenäisesti ja piti kiinni päätöksestään olla ottamatta vastaan taloudellista apua perheeltään. Useat Kellyn ystävät Barbizonissa työskentelivät malleina. Heidän mielestään olemukseltaan hillitty ja raikaskasvoinen Kelly voisi myös tienata hyvin mallintöillä, ja Kelly pääsikin vuosiksi 1947–1949 John Robert Powers -mallitoimiston listoille.Spoto 2009, s. 52, 53.
Grace Kelly aloitti mallintyöt 7,50 dollarin tuntipalkalla, ja hänen ansionsa kohosivat nopeasti ensin 25 dollariin tunnilta ja sitten yli 400 dollariin viikossa. Hän oli New Yorkin parhaiten palkattuja malleja ja pystyi lukukausimaksujen maksamisen lisäksi myös säästämään. Hän esiintyi muun muassa Pariisissa ja Bermudalla kuvatuissa muotifilmeissä ja Cosmopolitanin kannessa. Kelly toimi mainoskasvona muun muassa Max Factorille, Lustre Creme -shampoolle, Rheingold-oluelle sekä Old Gold -tupakkamerkille. Kelly muisteli myöhemmin mallinuraansa: ”Valokuvamainokseni menettelivät vielä, mutta televisiomainoksissa olin – rehellisesti ja vilpittömästi sanottuna – aivan kamala”.Spoto 2009, s. 53, 54.
Kesäteatteri ja Broadway-debyytti
Kelly valmistui kaksivuotisesta teatterikoulusta 19-vuotiaana keväällä 1949. Tuottaja Theron Bamberger tarjosi hänelle kesätöitä kahdessa eri näytelmässä repertuaariteatteri Bucks County Playhousessa. Bucks County tunnettiin Yhdysvaltain itärannikon parhaimpiin kuuluvana teatteriseurueena, ja sen esityksissä oli usein mukana maan arvostetuimpia näyttelijöitä. Sieltä saatua roolia pidettiin huomattavana tunnustuksena.Englund 2014, s. 61–62.
Kellyn ensimmäinen teatteriosa oli hänen setänsä kirjoittama The Torch-Bearers (”Soihdunkantajat”). Kelly näytteli harrastajateatteria irvailevassa satiirissa Florence McCrickettiä. Tieto päätyi The New York Times -lehteen, joka tiesi myös kertoa, että näytelmän nuori naisnäyttelijä oli kirjailijan veljentytär. Kellyn toinen rooli oli pieni Marian Almondin osa draamassa Perijätär.
Kellyn teatteriosat toivat hänelle huomiota myös elokuvamaailmasta, ja hänet pyydettiin koe-esiintymiseen New Yorkiin. Elokuvaohjaaja Gregory Ratoff halusi hänet elokuvaansa Taksi (1953). Kelly suhtautui George-sedältä kuulemiensa kertomusten perusteella hieman varauksin elokuvamaailmaan, mutta meni silti koe-esiintymiseen. Ratoffin mielestä Kelly olisi ollut täydellinen nuoren irlantilaisen siirtolaistytön osaan, mutta elokuvan tuottaja vastusti valintaa.Englund 2014, s. 63–64.
Loppukesällä 1949 Kelly koe-esiintyi August Strindbergin näytelmään Isä. Siitä oli tekeillä Broadway-versio, jonka ohjaisi Raymond Massey. Kelly luki näytelmän useaan kertaan ja koe-esiintyi rauhallisen keskittyneesti tekstiin paneutuen. Massey ja tuottajat vaikuttuivat suorituksesta ja valitsivat Kellyn Berthan rooliin. Teemaltaan synkkä ja dramaattinen näytelmä oli vaikea toteutettava, eikä se onnistunut vetämään yleisöä kahta kuukautta kauempaa. Näytökset päättyivät 14. tammikuuta 1950, kun näytelmää oli esitetty 69 kertaa. Kritiikeissä ohjausta pidettiin turhan helläkätisenä, mutta Kellyn suoritusta kehuttiin.Spoto 2009, s. 58, 59. Isän jälkeen Kelly haki vuosina 1950–1951 kymmeniin teatterirooleihin, muttei saanut niistä yhtäkään.Englund 2014, s. 65.
Uran alku televisiossa
Kiittävät arviot Kellyn roolityöstä Isässä saivat newyorkilaiset televisiotuottajat kiinnostumaan hänestä. Kelly sai agentikseen muun muassa Marlon Brandoa edustaneen Edith Van Cleven, joka oli aikansa tunnetuimpia agentteja. Van Cleve pystyi vauhdittamaan Kellyn uraa, ja hänen suosituksestaan tämä myös hakeutui yksityisopettaja Sanford Meisnerin opetukseen.
Van Cleve tutustutti Kellyn myös televisioon. Hän näytteli vuosina 1948 ja 1950–1954 kaikkiaan 36:ssa televisionäytelmässä. Kellyn ensimmäinen televisioesiintyminen tapahtui Kraft Television Theatren tuotannossa Old Lady Robbins, josta ei ole säilynyt tallennetta. Nimirooli hänellä oli The Philco Television Playhousen Bethel Merriday -näytelmässä. Vuodesta 1950 tuli kiireinen: Kelly teki pari televisioroolia samaan aikaan Isän näytösten kanssa, ja hän esiintyi kaikkiaan yhdessätoista televisionäytelmässä vuoden aikana. Roolit television varhaiskaudella veivät hänet vähitellen kohti Hollywoodia.
Tuotantoyhtiö 20th Century Foxin tuottaja Sol C. Siegel näki Kellyn Isä-näytelmässä ja kertoi hänestä tekeillä olleen jännitysdraaman 14 tuntia ohjaajalle Henry Hathawaylle. Koe-esiintymisten jälkeen Kelly sai pikkuroolin ensimmäisestä valkokangaselokuvastaan, jonka ensi-ilta oli maaliskuussa 1951. Kelly matkusti kuvauksia varten Hollywoodiin.Spoto 2009, s. 66–69. Palattuaan New Yorkiin Kelly muutti Barbizonista Manhattan Houseen.Spoto 2009, s. 70.
Gary Cooperin vastanäyttelijä
pienois|oikea|Kelly Sheriffissä (1952). Kellyn agentti oli lähettänyt hänen valokuviaan MCA-toimistolle, joka tarjoutui edustamaan häntä elokuva- ja televisiotöissä. Kelly ei aluksi ollut halukas allekirjoittamaan sopimusta, koska ei halunnut haudata toiveitaan teatteriurasta ja joutua jonkin toimiston ”omistukseen”. Kellyn valokuvat päätyivät MCA:n agentin Jay Kanterin kautta tuottaja Stanley Kramerille. Tämä palkkasi Kellyn pelkkien valokuvien perusteella tekeillä olevaan lännenelokuvaan Sheriffi (1952). Kelly suostui elokuvasopimukseen, koska sai luvan myös esiintyä teatterissa kesällä 1951. Itsenäisenä elokuvantekijänä Kramerilla ei ollut mitään sitä vastaan, eikä hänellä ollut tapana sitoa näyttelijöitään pitkiin sopimuksiin.
Kellyllä riitti töitä vuoden 1951 ajan niin televisiossa kuin teatterissa. Hänellä oli roolit muun muassa televisionäytelmissä A Kiss for Mr. Lincoln ja Berkeley Squaren aave. Kelly näytteli draamafestivaaleilla Michiganissa Isabellen roolin Jean Anouilhin näytelmässä Ring Around the Moon. Kesän aikana hänellä oli myös useita rooleja Denverin Elitch-teatterissa, joka on yksi Yhdysvaltain arvostetuimpia repertuaariteattereita. Kelly oli valmistautumassa Elitchin Lasinen eläintarha -näytelmään, kun häntä pyydettiin Los Angelesiin Sheriffin kuvauksiin.Englund 2014, s. 80.
Fred Zinnemannin ohjaama Sheriffi (1952) on usein mainittu yhtenä lännenelokuvan klassikoista. Gary Cooper näytteli pääosan, mutta Kelly pääsi jo uransa toisessa elokuvassa edellistä huomattavasti suurempaan ja näkyvämpään rooliin.