Alexander Dubček (27. marraskuuta 1921 Uhrovec – 7. marraskuuta 1992 PrahaMitä Missä Milloin 1994 s. 38. Otava 1993 ) oli tšekkoslovakialainen poliitikko. Hän toimi Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen ensimmäisenä sihteerinä ja maan johtajana vuosina 1968–1969. Heti ensimmäisenä virkavuotenaan Dubček käynnisti muista itäblokin maista poiketen poliittisia uudistuksia, joiden luomaa vapaampaa ilmapiiriä kutsuttiin Prahan kevääksi. Seuraavana syksynä Neuvostoliitto ja muut Varsovan liiton maat miehittivät Tšekkoslovakian ja uudistukset peruttiin.
Varhaisvaiheet Dubček oli kansallisuudeltaan slovakki. Hänen vanhempansa olivat Yhdysvaltoihin muuttaneita köyhiä slovakkisiirtolaisia, joilla oli sosialistisia ihanteita. Isä Stephan oli saanut vuonna 1916 Yhdysvaltojen kansalaisuuden. Seuraavana vuonna Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan, ja Alexander Dubčekin isä meni pasifistisen vakaumuksensa vuoksi mieluummin vankilaan kuin lähti sotimaan. Vuonna 1921, saatuaan tiedon uuden Tšekkoslovakian synnystä, perhe päätti palata Slovakiaan.Dubček 1993, s. 10–15.
Alexander Dubček syntyi Uhrovecissa, joka oli hänen isänsä suvun kotikaupunki. Sattumalta Alexander Dubčekin syntymätalo oli myös 1800-luvun slovakialaisen kansallisen liikehdinnän keskushahmon Ľudovít Štúrin syntymäkoti. Dubčekin syntymän aikoihin Tšekkoslovakian tasavaltaa koettelivat taloudelliset vaikeudet, jotka tuntuivat erityisen hankalilta juuri Slovakian puolella. Taloudelliset vaikeudet vahvistivat Dubčekin perheen sosialistista vakaumusta, ja 25. syyskuuta 1921 Stefan Dubček johti puhetta Slovakian sosiaalidemokraattisen puolueen paikallisosaston kokouksessa. Kokouksessa muodostettiin Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen paikallisosasto, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin. Dubček 1993, s. 20–21.
Dubčekin perhe kuuli Interhelposta vuoden 1924 paikkeilla. Se oli työläisten ja maanviljelijöiden osuuskunta, joka auttoi Neuvostoliittoa teollisuuden ja maatalouden kehittämistyössä. Perhe muutti vuonna 1925 kirgisialaiseen Biškekin kaupunkiin, yli 6 000 kilometrin päähän kotoa. Monelle Interhelpon 303 jäsenestä Kirgisian alkukantaiset olot olivat pettymys. Ensimmäisiltä kuukausilta ei saatu lainkaan palkkaa, ja asuntoina olivat vuoden 1905 Venäjän ja Japanin välisen sodan aikaiset sotilasparakit. Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin kielsi osuuskunnan toiminnan vuonna 1943. Muuten Dubček kuvailee lapsuuttaan Kirgisiassa onnelliseksi.
Neuvostoliitossa aloitettiin vuonna 1929 kollektivisointi, joka ulottui seuraavana vuonna myös Kirgisiaan. Nuori Alexander muistaa nähneensä Ukrainasta ja Venäjältä karkotettuja talonpoikia. Perhe asui tuolloin Frunzessa (joksi Biškekin nimi oli muutettu vuonna 1926). Kaupungin hedelmänviljelijät kaatoivat hedelmäpuitaan vastustaakseen kollektivisointia. Vuonna 1933 perhe muutti Gorkiin (nyk. Nižni Novgorod).Dubček 1993, s. 36–37.
Vuonna 1935 sattui välikohtaus, jonka vuoksi perheen äiti ja vanhempi poika Julius muuttivat takaisin kotimaahan. Alexander jäi isänsä kanssa Neuvostoliittoon vielä kolmeksi vuodeksi. Vaikka veli ja äiti olivat poissa, elämä oli muuten onnellista. Vuodesta 1936 lähtien aikuisten elämä alkoi kuitenkin synkentyä, ja se heijastui myös lapsiin ja nuoriin. Koulussa opettajat käskivät leikata kirjoista irti sellaisista henkilöistä kertovia sivuja, jotka oli julistettu ”vallankumouksen vihollisiksi”. Erityisen hämmentävä oli Buharinin, Jagodan ja Rykovin oikeudenkäynti maaliskuussa 1938: ihmetystä herätti, että aikaisemmin sankareina pidetyt henkilöt olivatkin nyt valtion vihollisia.Dubček 1993, s. 40–41.
Neuvostoliiton korkein neuvosto julkaisi kesällä 1938 asetuksen, jonka mukaan kaikkien maassa oleskelevien ulkomaalaisten tulee joko ottaa Neuvostoliiton kansalaisuus tai poistua maasta. Saman vuoden marraskuussa Stefan Dubček päätti palata poikansa kanssa kotiseudulle.Dubček 1993, s. 44–45.
Alexander Dubček liittyi Slovakian kommunistiseen puolueeseen vuonna 1939 isänsä antaman esimerkin innostamana. Dubček 1993, s. 50–51. Toisen maailmansodan aikana hän taisteli vastarintaliikkeessä. Vuonna 1939 Slovakian tasavalta oli itsenäistynyt Jozef Tison johdolla. Maa oli kuitenkin kansallissosialistisen Saksan ”suojelussa”. Toisen maailmansodan puhjettua Slovakian aseteollisuus tarjosi työpaikkoja, samoin Tison hallinnon turvallisuus- ja poliisiorganisaatiot. Niinpä jotkut slovakkipiirit katsovat vuosien 1939–1944 luoneen maahan vakautta ja vaurautta. Alexander Dubček on itse muistellut, ettei muista tuolloin juuri kenenkään iloinneen elinoloistaan, saati sitten vaurastuneen. Lisäksi hän muistuttaa kyseisen ajan inhimillisistä ja moraalisista seuraamuksista. Näin ollen kommunistinen puolue ja toiminta vastarintaliikkeessä olivat hänelle itsestäänselvyys, vaikkakin hän huomauttaa, ettei hänellä juuri ollut vertailukohtaa tekemilleen valinnoille.Dubček 1993, s. 69–70.
29. elokuuta 1944 alkoi Slovakian epäonnistunut kansannousu. Dubček osallistui veljensä kanssa taisteluihin, joissa hän haavoittui ja hänen Julius-veljensä kuoli. Saksan armeija kukisti kansannousun, ja Dubček joutui piileskelemään vangitsijoita pienessä Velčicen kylässä aina sodan loppuun asti. Rauhan tultua hän työskenteli vuoteen 1949 asti Trenčínissä hiivatehtaan huoltomiehenä.Dubček 1993, s. 72–81.
Ura puolueessa Vuodesta 1945 alkaen Tšekkoslovakiassa ryhdyttiin toteuttamaan kansallistamista ja maauudistusta. Lisäksi otettiin käyttöön yleinen sairausvakuutus. Vuoden 1948 alussa kommunistit nousivat valtaan (”voittoisa helmikuu”). Dubček ajatteli tuolloin, että tavallisille ihmisille avautuisi nyt mahdollisuus kunnolliseen elämään: jokaisella olisi asunto, ja kaikkien vatsat olisivat täynnä. Myöhemmin, vanhana miehenä, hän katsoo olleensa tuolloin naiivi ja miettineensä liian vähän vapauden merkitystä.Dubček 1993, s. 82.
Vuoteen 1949 saakka Dubček oli ollut mukana poliittisessa toiminnassa ainoastaan työpaikkansa kommunistipuolueen solussa. Niinpä hän yllättyi, kun hänet saman vuoden kesäkuussa kutsuttiin Trenčínin kaupungin aluesihteeristöön tekemään politiikkaa päätoimisesti. Hän pohti tarjousta vaimonsa Annan kanssa, sillä nuori perhe tarvitsi rahaa ja puolue maksoi pienempää palkkaa kuin tehdas. Harkinnan jälkeen hän kuitenkin päätti ottaa paikan vastaan.
Kolmen kuukauden kuluttua puoluetyön alkamisesta Dubček osallistui puoluetyön kursseille Harmonian kylpyläkaupungissa, ja kurssin päätyttyä maaliskuussa 1950 hän suoritti asepalveluksensa. Perhepiirissä sattui tuohon aikaan surullinen tapahtuma: Alexander Dubčekin setä Michal teki itsemurhan. Michal Dubček oli joutunut aiheettomien kavallussyytteiden uhriksi. Hänen väitettiin kavaltaneen rahaa räätälien osuuskunnasta, jonka johtaja ja perustaja hän oli. Myöhemmin syytteet kumottiin aiheettomina.Dubček 1993, s. 83.
Sotilaspalveluksen suorittamisen jälkeen Dubček työskenteli Trenčínin aluekomitean ensimmäisenä sihteerinä. 1950-luvun alkuvuodet Dubček muistaa surullisina ja huolestuttavina. Häntä huoletti paitsi setänsä kohtalo myös se, että Tšekkoslovakiassa oli tuohon aikaan ankara poliittinen sortokausi. Useita tunnettuja isänmaanystäviä ja poliitikkoja vangittiin ja heitä syytettiin mitä mielikuvituksellisimmin perustein. Rangaistuksina oli usein elinkautinen vankeus tai kuolemantuomio. Sortoa puolusteltiin Stalinin teorialla ”luokkataistelun kiihtymisestä”.Dubček 1993, s. 84.
Myöhemmin 1960-luvulla edellisen vuosikymmenen poliittisia oikeudenkäyntejä tutkiessaan Dubčekille ilmeni, että valtionpoliisi oli toiminut kuin valtio valtiossa. Se sai usein ohjeensa suoraan Neuvostoliitosta ja 1950-luvun näytösoikeudenkäynnit olivat neuvostoliittolaisten suunnittelemia ja ohjaamia. Ankaraa sortoa jatkui vuosia ja Dubček oli monien ystäviensä kanssa hämmentynyt. Mitä heidän unelmalleen oli tapahtumassa? Toisaalta ajateltiin, että sosialismi oli ajautunut kunnottomien ja vilpillisten ihmisten käsiin ja jos sen käytännön toteutus palautettaisiin sopimaan yhteen sen filosofisten arvojen kanssa, kaikki muuttuisi.Dubček 1993, s. 85–86.
Lokakuussa 1951 Dubček nimitettiin Bratislavaan Slovakian kommunistisen puolueen keskuskomitean toimitsijaksi ja ylennettiin vuonna 1953 Banská Bystrican piirisihteeriksi. Piirisihteerinä Dubček joutui tekemään pitkiä työpäiviä ja ottamaan osaa monenlaiseen päätöksentekoon koskien niin maataloutta, teollisuutta kuin asuntokysymyksiäkin.
Dubček nimitettiin Tšekkoslovakian kommunistipuolueen keskuskomiteaan vuonna 1955. Samana vuonna hän lähti opiskelemaan Moskovan poliittiseen instituuttiin, josta hän valmistui vuonna 1958. Puoluekoulun opetus oli tiukasti marxismi-leninismin viitekehykseen sidottua. Eriävistä mielipiteistä kerrottiin, mutta ne kaikki leimattiin ”vihamielisiksi” ja ”revisionistisiksi”. Lev Trotskin, Karl Kautskyn ja Rosa Luxemburgin kirjoituksista esitettiin sitaatteja vain niiden virheellisiksi osoittamisen vuoksi. Historian tapahtumien tulkinta vaihteli jatkuvasti puolueen linjan mukaan. Koulun kirjaston virallisissa luetteloissa ei ollut ainuttakaan Leniniä arvostelevaa teosta.Dubček 1993, s. 91.
Moskovan poliittisen instituutin vuosina Dubčekin mieleen kylvettiin ensimmäiset epäilyksen siemenet. Hän luki Neuvostoliiton kommunistisen puolueen virallisesta linjasta suuresti poikkeavat Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen Gothan ja Erfurtin julistukset. Hän alkoi myös vertailla kriittisesti Marxin ja Leninin kirjoituksia toisiinsa. Marxin pohdinnat sosialistisen muutoksen edellytyksistä saattoivat Leninin pohdinnat epäilyttävään valoon, vaikka ne esiteltiin lopullisena totuutena. Lisäksi Marx oli demokraattisempi kuin Lenin, hänen ajatuksensa köyhälistön yksinvallasta ei merkinnyt poikkeamista enemmistövallasta. Dubček alkoi mielessään kyseenalaistaa Leninin Marxin teorioihin tekemien viitteiden merkityksellisyyden.Dubček 1993, s. 91–92. Merkittävältä tuntui myös Leninin lause, joka kyseenalaisti Neuvostoliiton johtoaseman sosialistisen leirin johdossa. Lenin oli kirjoittanut, että vallankumouksen voittaessa kehittyneessä maassa takapajuinen Venäjä seuraa perässä. Dubček muistaa alleviivanneensa lauseen ja kirjoittaneensa marginaaliin ”Tšekkoslovakia?” ja ”Itä-Saksa?”Dubček 1993, s. 93.
Dubčekin opiskellessa poliittisessa instituutissa Neuvostoliitossa alkoi Nikita Hruštšovin johdolla ”suojasääksi” kutsuttu aika. Poliittisen instituutin ulkomaalaiset oppilaat saattoivat kuulla neuvostoliittolaisten oppilaiden arvostelevan Stalinia murhaajaksi ja vankeja alkoi palata leireiltä. Neuvostoliittolaiset oppilaat lukivat otteita Hruštšovin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 20. edustajakokouksessa pitämästä puheesta. Paluu takaisin Tšekkoslovakiaan tuntui paluulta ”stalinistiseen talveen”.Dubček 1993, s. 95–96.
Syyskuussa vuonna 1958 Dubček palasi perheensä luo Trenčíniin, minne perhe oli asettunut isän opiskelujen ajaksi. Pian sen jälkeen oli edessä muutto Bratislavaan, missä odotti työ piirisihteerinä. Tšekkoslovakian poliittisessa ilmapiirissä oli ollut jonkin verran liikehdintää. Jotkut olivat jo vaatimassa kommunistisen puolueen ylimääräistä puoluekokousta. Aloitteellisuus oli ollut kuitenkin pienten piirien asia, ja stalinismin vastainen oppositio oli helppo tukahduttaa. Tšekkoslovakian presidentti Antonín Zápotocký oli kuollut, ja uudeksi presidentiksi valittiin marraskuussa 1957 Antonín Novotný, joka oli kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri. Ensimmäisen sihteerin ja presidentin tehtävät kiedottiin yhteen, ja puolue ja valtio sekoitettiin toisiinsa. Novotný tunnettiin kaikkien muutosten sitkeähenkisenä vastustajana, ja hänen uhmaamistaan pidettiin poliittisena itsemurhana. Novotný ajoi läpi vuoden 1959 perustuslakiuudistuksen, joka kodifioi kommunistisen puolueen vallan ja heikensi Slovakian itsehallintoa.Dubček 1993, s. 99–104.