Andrei Jurjevitš Kurkov (, , s. 23. huhtikuuta 1961 Budogoštš, Leningradin alue, Neuvostoliitto) on yksi suosituimpia ja kansainvälisesti menestyvimpiä ukrainalaisia kirjailijoita. Kurkov kirjoittaa venäjäksi. Hän on työskennellyt myös toimittajana ja elokuvien käsikirjoittajana. Toimittajana hän kirjoittaa ukrainaksi.
Elämä ja ura thumb|left|upright|Andrei Kurkov 2007 Kurkov syntyi Pietarissa, jossa hänen isänsä työskenteli ilmavoimien koelentäjänä ja äitinsä lääkärinä. Isä komennettiin Ukrainaan, kun Kurkov oli kaksivuotias. Sen jälkeen, vuodesta 1964 lähtien Andrei Kurkov on asunut Ukrainassa. Hän valmistui vuonna 1983 Kiovan kasvatustieteellisestä vieraiden kielten valtioninstituutista (nyk. Kiovan kansallinen kielitieteellinen yliopisto). Vuosina 1985–1987 hän työskenteli vartijana Odessan vankisiirtokunnassa numero 51.
Kurkov valmistui japanin kielen kääntäjäkoulusta. Hän työskenteli Dnipro-kustantamon toimittajana, Dovženko-elokuvastudion käsikirjoittajana ja Bell Collegen luennoijana (Cambridge, Englanti). Vuodesta 1988 hän on ollut englanninkielisen PEN-keskuksen jäsen. Lisäksi Kurkov on Ukrainan elokuvakäsikirjoittajien liiton jäsen (vuodesta 1993) ja kansallisen kirjailijaliiton jäsen (vuodesta 1994). Vuodesta 1998 hän on ollut Euroopan elokuva-akatemian jäsen ja sen Felix-palkinnon (Euroopan elokuvapalkinto) juryn pysyvä jäsen. Vuonna 2011 hänet valittiin June slovo -kirjallisuuskilpailun tuomaristoon.
Kurkov aloitti kirjoittamisen lukiossa. Hän on kirjoittanut yli 20 romaania tai lastenkirjaa. Hänen käsikirjoituksiinsa pohjautuen on tuotettu yli 20 pitkää elokuvaa ja dokumenttia. Kurkov on harvoja Neuvostoliiton jälkeisen ajan kuvaaja, jonka teokset ovat nousseet Euroopassa luetuimpien kirjojen kärkikymmenikköön. Hänen suosituinta romaaniaan Kuolema ja pingviini myytiin Ukrainassa 150 000 kappaletta, joka on ukrainalaisten nykykirjailijoiden ennätys. - Kurkovin kirjoja on käännetty yli 35 kielelle.
Kurkovista tuli 2005 persona non grata eli ei-toivottu henkilö Venäjällä. Hänen kirjojensa jakelu lakkasi Venäjän federaatiossa, ja yhteys venäläiseen kustantajaan loppui. Tapahtumien yhtenä mahdollisena syynä voi Kurkovin mukaan olla hänen Oranssin vallankumouksen (2004) aikaan pitämänsä ja lehdistössä julkaistut puheet. Puheissa hän lausui negatiivisia arvioita Venäjän virallisesta politiikasta ja toi esiin maan sekaantumisen Ukrainan vuoden 2004 presidentinvaaleihin.
Kurkovin venäjänkieliset teokset on 1900-luvun lopulta lähtien julkaissut harkovalainen Folio-kustantamo. Vuodesta 2005 lähtien kaikki aikuislukijoille tarkoitetut teokset oli Venäjällä julkaissut pieterilainen Amfora-kustantamo.
Andrei Kurkovin teksti on yleensä täynnä mustaa huumoria, sosialistiselle ja sitä seuranneelle yhteiskuntajärjestelmälle nauramista. Hän on sanonut, että venäläisen kirjallisuuden huumori on peräisin Ukrainasta, ja henkinen yhteys näkyykin ukrainalaiskirjailijoihin Mihail Bulgakoviin (Saatana saapuu Moskovaan) ja Nikolai Gogoliin, mutta myös Mihail Zoštšenkoon, joka piikittelee kirjoissaan neuvostoarkea. Terävää ja herkullista kerrontaa sisältävä Kurkovin Kiovan korva sijoittuu yli sadan vuoden takaiseen Ukrainaan, ja Kurkov kirjoitti sen ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 2022, mutta "fiktion repsottavan verhon takaa näkyy, sitä mitä nyt on", kuten Jaana Seppänen kirjoittaa Parnassossa.Jaana Seppänen, Kiovasta kuuluu. Parnasso 3/2025, s. 61
Kurkovin laajaa tuotantoa on suomennettu niukasti, neljä romaania. Esikoissuomennoksen Kuolema ja pingviini (suom. 2006 Eero Balk) lisäksi on suomennettu teokset Harmaat mehiläiset (2023, suom. Arja Pikkupeura), Kuolleen miehen kaveri (2024, suom. Riku Toivola). ja Kiovan korva (2025, suom. Arja Pikkupeura).
Teokset Suomennetut teokset Kuolema ja pingviini (Smert postoronnego), suom. Eero Balk Otava 2006 - 2. p. 2022 Harmaat mehiläiset (Seryje ptšely), suom. Arja Pikkupeura. Otava 2023 Kuolleen miehen kaveri (Milyi drug, tovarištš pokoinika), suom. Riku Toivola Otava 2024 Kiovan korva (Samson i Nadežda), suom. Arja Pikkupeura, Otava 2025
Kaikki teokset
Не приведи меня в Кенгаракс", 1991. "11 необыкновенностей из жизни чепухоносиков, их друзей и знакомых (дитяча книга)", 1991. "Бикфордов мир", 1993. "Смерть постороннего", 1996. "Пикник на льду", 1997. "Добрый ангел смерти", 1997 "Игра в отрезанный палец", 2000. "География одиночного выстрела" трилогия Кн. 1: "Сказание об истинно народном контролере", Кн. 2: "Судьба попугая", Кн. 3: "Пуля нашла героя", 2000. "Милый друг, товарищ покойника", 2001. "Закон улитки 2002", (продовження роману "Пикник на льду"). "Сады господина Мичурина", 2002. "Ігри по-дорослому: політичний детектив у 2 т.", 2003. "Последняя любовь президента", 2004. "Тонкая математика страсти", 2004. "Любимая песня ,космополита", 2005. "Приключения чепухоносиков" (дитяча книга), 2006. "Школа котовоздухоплавания" (дитяча книга), 2007. "Казка про пилососика Гошу" (дитяча книга), 2008. "Ночной молочник", 2007. "Садовник из Очакова", 2010. "Форель a'la нежность", 2011. "Львівська гастроль Джимі Хендрікса", 2012. (kesken)
Elokuvakäsikirjoitukset
1990 – Вихід 1991 – Яма 1992 – Недільна втеча 1992 – Ніч про кохання 1993 – Єлисейські поля 1993 – Ляпка 1996 – Смерть стороннього
Lähteet
Aiheesta muualla
Ville Seuri: Kuolema ja pingviini. Ylioppilaslehti. Marjatta Ripsaluoma: Kuolema ja pingviini.
Luokka:Ukrainalaiset kirjailijat Luokka:Vuonna 1961 syntyneet Luokka:Elävät henkilöt