Johan Molander (25. toukokuuta 1762 Kesälahti – 28. tammikuuta 1837), viitattu 7.5.2009 toimi Porvoon piispana vuodesta 1821 alkaen kuolemaansa saakka.
Molander kohosi piispaksi etevyytensä, mutta myös poliittisen notkeutensa ja diplomaattisen varovaisuutensa takia.Meri, s. 25Jälkikäteen Molander onkin saanut keisarin uskollisen alamaisen leimanMurtorinne, s. 19, eikä hänen ole katsottu nousseen edeltäjiensä tasolle kirkon itsenäisyyden puolustajana.Murtorinne, s. 30 Hänen piispankautensa kuitenkin osui ajanjaksolle, jota leimasivat suurvaltojen taantumuksellisuus, eurooppalaisten kansojen itsenäisyyspyrkimyksetLindeqvist, s. 125 sekä taistelu perustuslain puolesta niin itsevaltaisella Venäjällä kuin muissakin manner-Euroopan johtavissa valtioissa.Lindeqvist, s. 312 Valinta Porvoon piispaksi oli sikäli onnistunut, että Molander oli Ilomantsin vuosinaan jo Ruotsin vallan aikana joutunut tekemisiin ortodoksien kanssa ja hänellä oli toimessa tarvittavaa diplomaattista kykyä.Björn, s.417
Opiskelu ja vuodet Ilomantsin kirkkoherrana Syntymä, opiskelu ja ensimmäiset työt Johan Molanderin isä Klas Johan oli Kesälahdella kirkkoherrana, kun Johan syntyi. Klas Johan valittiin 1776 Ilomantsin kirkkoherraksi,Björn, s. 416. mutta varsinaisesti ilomantsilaista ei pojasta vielä tällöin tullut, vaan häntä pidettiin kaupunkilaisena.Pelkonen, s. 232.
Johan Molander kävi 1776–1781 Porvoon lukiota, ja ylioppilaaksi hän valmistui Turussa 1781. Hän sai pappisvihkimyksen Porvoon hiippakunnassa 1784. Filosofian maisteri hänestä tuli 1786 ja teologian tohtori 1827.Bergholm, s. 894. Vuonna 1834 Molander liittyi Pohjoismaiseen historialliseen seuraan Kongelige Nordiske oldskriftselskab maksamalla ainaisjäsenyyteen vaadittavat 100 ruplaa.Aarsberetning, s. 11 Annaler for nordisk oldkyndighed, s.383-386. Hänen kuolinvuotenaan yhdistyksen kaksi muuta suomalaisjäsentä olivat kenraalikuvernööri Menšikov 150 ruplan maksulla ja Kajaanilainen lääkäri Lönnrot 52 ruplan maksulla.
Ensimmäinen työpaikka Molanderilla oli 1784 Porvoon tuomiorovastin apulaisena. Hän siirtyi 1787 Rantasalmen triviaalikoulun konrehtoriksiAkiander s. 276. ja muutti Kuopioon, kun koulu siirrettiin sinne. Kuopion-aikana Molander toimi Kuopion kaupunkiseurakunnan kappalaisena 1788–1795 ja Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin rykmentinpastorina 1795–1800.Akiander, s. 275Pelkonen, s. 303.
Valinta Ilomantsin kirkkoherraksi Klas Johan Molanderin kuoltua 1799 ilomantsilaiset ja enolaiset halusivat kirkkoherraksi tämän pojan Johan Molanderin. Vaalissa ääniä saivat Johan Molander 26 63/250, kappalainen Carl Adolf Hougberg 13 17/32 ja kappalainen maisteri Johan Henrik Norring 5 30/80.Björn, s. 741. Vuonna 1800 Molanderista tuli isänsä seuraaja Ilomantsin kirkkoherrana.Palmén, s. 352. Pappila pysyi nyt kansalle vieraampana,Pelkonen, s.184 sillä uusi kirkkoherra oli varsin itsetietoinen herrasmies.Pelkonen, s. 182. Myöhemmät vuodet muodostuivat kuitenkin molemmin puolin rakentaviksi: Molander lähestyi seurakuntalaisiaan ja viileähköt välit muuttuivat lämpimämmiksi.Pelkonen, s.240 Isän ohje oli ollut: ”Ota toinen ihminen itsesi tasolle, kuuntele häntä. Vasta kun näet hänessä lähimmäisesi, sitten puhele lempeästi, nuhtele ja ojenna.”
Kirkkoherran tehtävät Vuoden 1723 papiston erioikeudet määräsivät, että papiston tuli pitää kaksi pitäjänkokousta vuodessa, tarvittaessa useamminkin. Kirkkoherran merkittävä asema kokouksen puheenjohtajana johti siihen, että kirkkoherrasta tuli pitäjän tosiasiallinen johtaja.Björn, s.495 Molanderin aikana 1800-luvun alussa alkoivat äänestykset lisääntyä ja enemmistöperiaate löi itsensä lopullisesti läpi.Björn, s. 497. Ilomantsissa kokoonnuttiin yleensä kirkossa. Syksyllä 1816 oli Ilomantsin pitäjänkokouksessa tarkoitus käsitellä uutta Koveron ja Tohmajärven välistä tietä, mutta kun asianosaisten matka kirkolle estyi kelirikon vuoksi, järjestettiin uusi kokous joulukuun puoliväliin, jotta kaikki asianosaiset tulivat kuulluiksi.
Ilomantsissa oli 77 pitäjänkokousta 1801–1821, ja niissä puitiin 227 asiaa.Björn, s. 496. Pitäjänkokouksen toimialue oli laaja. Niissä päätettiin yhteisistä rakennushankkeista, jokien perkauksista, teiden aurauksista, kirkon ja pappilan kunnostuksista, köyhien ja sairaiden hoidosta, käsiteltiin viinanpolttoasiat, huolehdittiin seurakunnan taloudesta ja valittiin papit, lukkarit, suntiot ja edustajat eri tehtäviin. 1801–1821 pitäjän makasiineja käsiteltiin 31 kertaa. Usein aiheina olivat myös verotus, köyhät, sairaatBjörn, s. 516. Ilomantsi oli eräs Suomen synkimmistä kuppa-alueista. Tauti ilmestyi pitäjään syksyllä 1805, kun kuppari Anna Makkonen sai tartunnan Venäjältä. Myös muut kulkutaudit vaivasivat kuntalaisia. Molander kirjoitti 1814 Kuopioon hinkuyskäepidemiasta, joka oli tullut kuntaan kerjäläisten mukana.Kuntaan perustettiin sairashuoneita eri puolille pitäjää. ja rokotukset.Björn, s. 517 ja 753. Vuonna 1796 englantilainen Edward Jenner keksi isorokkorokotteen, joka otettiin nopeasti käyttöön myös Suomessa. Ilomantsilaiset kuitenkin vastustivat rokotuksia, sillä heidän mukaansa herran sairauksien tappavaa myrkkyä ei ihmisviisaudella voinut estää. 1803 Suomea kohtasi paha isorokkoepidemia ja pitäjänkokous päätti 23.9.1804 aloittaa rokotukset Kirkon ja tapulin korjausta käsiteltiin 28 kertaa:Björn, s. 498. uusi kello ja tapuli rakennettiin jo 1801.Björn, s. 405. Ilomantsin kirkon palossa tuhoutui myös kellotapuli ja sen kaksi kelloa. Kellojen sulanut malmi kaivettiin maasta ja lähetettiin Porvooseen Eric Solitanderille puhdistettavaksi. Sieltä malmi lähetettiin edelleen Tukholmaan, missä siitä oli tarkoitus valaa uusi kello. Kirkonkellon valoi turkulainen Paul Björkström. Etupuolelle tuli teksti” Warjele jalkas koskas menet Jumalan Huoneeseen ja tule kuulemaan. Se on parembi kuin tyhmäin uhri. Salom. Saarnaaja 4.17.” Takana luki ”Ilomantsin emäkirkon kello vastaudesti valettu Turussa vv 1801 koska oli seurakunnan provasti ja kirkkoherra Magister Joh. Molander vise pastor ja kappalainen Christian Hjerppe”. Korkeaääninen kello tuli maksamaan 145taalaria 37 äyriä. Molander joutui myös tekemään selkoa metsästyksestä Björn, s. 209. Kirkkoherran mukaan Ilomantsissa metsästettiin vielä 1800-luvun alussa karhuja, kettuja, oravia ja jäniksiä. Sen sijaan lintuja oli tullut huonosti. sekä huolehtimaan petoeläinten aiheuttamista tuhoista.Björn, s.212. Talvella 1802 Molander luetteli petojen aiheuttamia tuhoja. Hänen mukaansa ”pitäjä kärsi susista ja karhuista, joita oli erityisen paljon kesäaikana. Noin kaksikymmentä hevosta, sata lehmää ja lukemattomia lampaita ovat metsän tyrannit vieneet”. Petojen liikkumiseen oli syynä poikkeuksellisen korkealla ollut vesi, joka tulvi soille ja korpiin niin että metsässä pystyi soutamaan. Makasiinirakennus sijaitsi kirkonmäelläBjörn, s. 507. ja myös sen hoidosta neuvoteltiin kirkkoherran kanssa.Björn, s.504Talvella 1802 ilomantsilalaiset valitsivat edustajat neuvottelemaan makasiininhoidosta kirkkoherran kanssa makasiininhoitaja Nygreniä vastaan. Makasiinin lainausmerkinnöissä ei löytynyt huomautettavaa, mutta silti kuntalaiset olivat häneen tyytymättömiä ja hän joutui eroamaan.
Molanderin kirkollista ennakkoluulottomuutta kuvaa hyvin se, että hän järjesti kesäkirkon ulkoilmaan KoitereellePelkonen, s. 212. Tilaisuus pidettiin ulkoilmassa ja saarnastuolina oli Ikosten pirtistä kannettu pöytä ja sen eteen maahan lyöty havuristi. kuultuaan runolaulaja Mateli Kuivalatarta.Björn, s. 220 ja 584–585. Molander ei ollut ainoa Matelin lauluun ihastunut. Myöhemmin Lönnrot merkitsi muistiin 94 tämän runoa ja Mateli on ainoa nimeltä mainittu Kantelettaren laulaja. Kesäkirkkoperinne jatkui 1900-luvun alkuun.Pelkonen, s.222. Kun Gregorius Montell-Mononen tuli kappalaiseksi Ilomantsiin, hän elvytti rovasti Molanderin kerran Koitareella pitämän jumalanpalveluksen jokakesäiseksi. Perinne jatkui vielä 1900-luvun alussa, jolloin Koitareen kesäkirkko pidettiin Siitavirran rinteessä. Sen sijaan yrittäessään uuden lain mukaisesti antaa viinikassan luottamusmiesten hoidettavaksiBjörn, s. 447. Ilomantsissa viinikassan hoito kuului kirkkoherralle aina 1800-luvun alkuun saakka, jolloin tuomiokapituli määräsi, että viininhankkijan tuli pitää tiliä saamistaan maksuista ja tekemistään ostoksista. Molander kysyi jokaiselta yksitellen, kuka haluaisi ottaa viinikassan hoitaakseen. Kaikki kieltäytyivät ja selittivät, etteivät halunneet maksaa viinimaksuja muille kuin rippikirjoitukset suorittaneelle papille. Kun kirkkoherra vakuutti vanhan tavan lainvastaisuutta, ehdotti pitäjänkokous 1.4.1804 kapitulilta pyydettäväksi erivapautta. Seuraavassa kokouksessa ilomantsilaiset jälleen itsepintaisesti vakuuttivat, ettei mitään laskuja tarvinnut tehdä, vaan kirkkoherra voisi hoitaa asian vanhaan malliin. Kun kirkkoherra kieltäytyi, syntyi niin suuri puheen sorina ja levottomuus, että papin oli taivuttava. Molander kohtasi vahvempansa, sillä asian vaikeuden vuoksi joutui lopulta itse sen hoitamaan.Björn, s. 448. Molander lupasi ottaa hankinnat hoitaakseen tilinpidon mukaan ja määräsi kassanhoidon kuudennusmies Samuel Monoselle. Talonpojalle tehtävä oli kuitenkin niin vaativa, että lopulta kirkkoherran oli se itse tehtävä. Havaitessaan uskonnollisia epäkohtia ja järjestyshäriöitä Molander kävi voimalla niiden kimppuun.Pelkonen, s. 304. 1821 Enon pastori Jonas Lindström oli täysin sokea pitäessään viimeistä kokousta 16.4.21 vanhassa kirkossa. Siinä tilaisuudessa riehaantuivat muuten maltilliset kuntalaiset. Kun Molander oli tuomiokapitulille ilmoittanut, että entisessä kirkossa oli pidetty huonoa elämää ja harrastettu taikuutta, tuomiokapituli määräsi kirkon myytäväksi huutokaupalla. Kyläläiset vastustivat hanketta ja 1832 juhannusyönä joku sytytti hylätyn kirkon ja kylä hyväksyi tämän. Lisäksi luterilainen kirkkoherra oli ortodoksipappien esimies.Pelkonen, s. 287, viite 22 Molanderin aikana suhteet kirkkojen välillä olivat hyvät,Björn, s. 456. Piispantarkastuksessa 1815 eri kirkkojen välit todettiin hyviksi. Luterilaisilla ja ortodokseilla oli Ilomantsissa yhteinen pitäjänkokous, köyhäinhoito ja viljamakasiini. Myös kirkoissa vierailtiin puolin ja toisin. vaikka ajoittain esiin nousi kiista pappien kantamista maksuista.Björn, s. 452. Ruotsin lakien mukaan jokaiselta tilalta oli maksettava saatavat luterilaisille papeille. Käytännössä ortodoksit maksoivat omille papeilleen ja luterilaiset omilleen. 1790 kuningas antoi selvän määräyksen ortodoksien maksuvelvollisuudesta luterilaisille papeille. Ilomantsissa ei asetusta pantu toimeen koko laajuudessa, vaan kirkkoherrat sopivat keskenään saatavien jakamisesta eräillä kiistanalaisilla tiloilla. Kun luterilaiset anoivat saataviaan niiltä ortodokseilta, jotka asuivat entisissä luterilaisissa taloissa. Ortodoksit selittivät tilojen aina kuuluneen ortodokseille, jolloin Molander selitti, että useat ortodoksitalot olivat asutetut vasta 1741 venäjän sodan jälkeen, jolloin ortodokseja tuli rajan yli Venäjältä. Päätös neuvotteluiden jälkeen oli Molanderin kannan mukainen, että luterilaiset ottivat saatavansa kaikista ortodoksien asuttamista uudistiloista.
Pappila oli pitäjän kulttuurikeskusBjörn, s. 412., ja juhannusaattona vallasväki kokoontui onnittelemaan juhannuspäivän sankaria.Pelkonen, s. 232. Juhannusaattona 1809 Ilomantsin vallasväki kokoontui kirkkoherransa pappilaan, jonka Johan Molander oli tulonsa jälkeen seurakuntaa rasittamatta perinpohjaisesti kunnostanut. Vuosisadan alusta he olivat pitäneet tapanaan tulla onnittelemaan juhannuspäivän sankaria. Tällöin kuultiin isännän puhe,Pelkonen, s. 233. Molanderin taidollinen, monia näkökantoja avartava puhe huipentui aina suven ylistykseen. Laulua ja klaveerinsoittoakin oli tarjolla. suvivirren ja eläköönhuutojen jälkeen sytytettiin kokko ja järjestettiin tanssit eli karkelot.Pelkonen, s.234
Suomen sodan aika