Legioona (, monikko legiones) oli Rooman valtakunnan armeijan perusyksikkö. Arviolta 4 000–6 000 miehen vahvuiset legioonat olivat takaamassa Rooman turvallisuutta ja laajentumista, ja niillä oli myös suurta poliittista valtaa. Legioona on verrattavissa nykyarmeijoiden prikaatiin.
Legioonien todennäköisesti merkittävin osa oli niiden raskas jalkaväki eli legioonalaiset (legionarius, monikko legionarii). Legioonalaisia tukivat usein auxilia-joukot, jotka toimivat jousimiehinä, ratsujoukkoina, keihäsmiehinä ja jopa linkomiehinä. Legioonat olivat numeroituja, ja niistä tunnetaan nykyään noin 50. Keisariajalla Rooman armeijassa oli samanaikaisesti 25–30 legioonaa.
Historia Varhaiset vaiheet
Rooman kuninkaiden aikana koko armeija koostui yhdestä ainoasta legioonasta, eli pääasiassa aristokraattien johtamasta jalkaväestä. Sana legioona () tarkoitti kutsuntaa ja viittasi koko Rooman silloiseen armeijaan. Varhaisen Rooman sodankäynti oli pienimuotoista ja koostui yleensä ryöstöretkistä. 500- tai 400-luvuilla eaa. roomalaiset omaksuivat kreikkalaisen hopliittifalangin. Hopliitit olivat raskaasti aseistettuja keihäsmiehiä ja taistelivat tiiviissä muodostelmassa, jopa kahdeksan miehen syvyisissä rivistöissä, falangissa. Jossakin vaiheessa, ehkä tasavallan alussa, 6000 miehen vahvuinen armeija jaettiin kahteen legioonaan, joita kumpaakin komensi konsuli. Legioonien organisointi alkoi 300-luvun eaa. puolivälissä muuttua järjestelmällisemmiksi kun sodista tuli entistä laajempia. "Legioona" alkoi merkitä armeijan keskeisintä yksikköä ja entiset falangi-taktiikat vaihdettiin joustavampaan manipuli-järjestelmään (). Roomalaiset sotivat vuosina 343–290 eaa. kolme suurta sotaa samnilaisia vastaan Keski-Italiassa, jossa maasto oli vuoristoista eikä sopinut jäykälle falangille.Goldsworthy 2000 s. 34–39
Legioonat eivät olleet pysyviä vaan joka vuosi muodostettiin normaalisti neljä legioonaa. Kutakin legioonaa komensi kuusi sotilastribuunia, jotka vuoden 311 eaa. jälkeen valitsi Rooman kansa.
Tasavallan legioona thumb|Legioonan taistelumuodostelma 200 – 100-luvuilla eaa.
Tasavallassa legioonat olivat yleensä lyhytikäisiä, paitsi legioonat I–IV, jotka olivat konsuliaariarmeijoita (molemmat konsulit komensivat kahta legioonaa). Muihin armeijoihin värvättiin aina kuhunkin sotaretkeen tarvittava määrä sotilaita. Ennen Gaius Mariuksen uudistuksia, legioonat koostuivat seuraavista yksiköistä: velites eli kevytaseiset keihäänheittäjät, kolme raskaasti aseistettua jalkaväkiriviä, hastati, principes ja triarii sekä vähälukuinen ratsuväki eli equites. Jokainen sotilas kustansi omat aseensa ja varusteensa.
Equites eli ratsuväki koostui rikkaimmista sotilaista. Ratsumiehiä oli aluksi vain 300, joten ratsuväki oli yleensä niin pieni, ettei se vaikuttanut taistelun kulkuun. Roomalaiset palkkasivat usein liittolaisiltaan ratsuväkeä, sillä roomalaiset eivät olleet yleensä hyviä ratsumiehiä. Ratsuväen merkitys kasvoi vasta myöhemmin.
Velites oli kevytaseinen apujoukko, joka koostui köyhimmistä kansalaisista, joilla ei ollut varaa ostaa riittävän hyviä varusteita.Pietilä & Pietilä-Castrén 2000, s. 298 He olivat taistelussa keihäänheittäjiä, jotka eivät yleensä joutuneet lähitaisteluun. Velites oli aliarvioitu yksikkö, mutta heitä tarvittiin usein erilaisissa taktisissa tilanteissa: esimerkiksi Zaman taistelussa velites oli merkittävä tekijä sotanorsujen torjumisessa.
Hastati koostui nuorimmista sotilaista ja oli ensimmäinen raskaan jalkaväen linja legioonassa. Heidät oli varustettu lyhyellä miekalla (gladius), soikealla nahkapäällystetyllä kilvellä (scutum), pronssikypärällä ja heittokeihäällä (pilum).
Principes oli toinen raskaan jalkaväen linja legioonassa. He olivat vanhempia ja kokeneempia legioonalaisia kuin hastatit. He olivat varustautuneet samoin kuin hastatit, mutta heidän aseensa olivat yleensä parempilaatuisia. He olivat tyypillisesti rikkaampia kuin hastati-rivissä olevat nuorukaiset. Principes oli luultavasti legioonan vahvin rivi, sillä sen sotilaat eivät olleet liian nuoria, eikä heitä ollut niin vähän kuin kokeneempia triarii-rivin sotilaita.
Triarii oli kolmas raskaan jalkaväen linja legioonassa. He olivat legioonassa vanhimpia, kokeneimpia ja yleensä rikkaimpia sotilaita. Heitä käytettiin taisteluissa vain hätätilanteissa eli silloin, kun vihollinen oli päässyt kahden edessä olevan rivin lävitse. Triarii oli varustettu suurella soikealla kilvellä, miekalla ja isolla hopliitti-keihäällä heittokeihään sijaan, toisin kuin kaksi edellistä riviä. Triarii oli armeijan eliittiä, mutta heitä oli yleensä taistelukentillä vähän. Triarii-riviin saatettiin sijoittaa myös perheellisiä miehiä.
Kaikki nämä linjat oli jaettu manipuleihin, jotka vuorostaan koostuivat kahdesta kenturiasta. Kenturia koostui 60–80 sotilaasta, vaikka alkujaan sotilaita lienee ollut nimenmukaisesti sata. Erityisesti Triarii-manipulit olivat yleensä vajaita. Kenturiaa johti kenturio, ja vanhin heistä johti manipulia. Kenturia koostui puolestaan kahdeksan miestä käsittäneistä ryhmistä, joilla kullakin oli yhteinen teltta, muuli ja ruoanlaittovälineet.
Ennen taistelun alkamista manipulit järjestäytyivät yleensä shakkilautaa muistuttavaan quincunx-muodostelmaan, jossa manipulien väliin jäi manipulin verran tilaa. Hastati-manipulien välille jääneen aukon takana seisoi Principes-manipuli, ja Principes-manipulien väliin jääneiden aukkojen takana taas seisoi Triarii-manipuli. Velites-joukot seisoivat näiden edessä suojaamassa legioonaa sen järjestyessä. Yleensä on oletettu, että nämä tyhjät tilat täyttyivät ennen taistelun alkamista. Adrian Goldsworthy on esittänyt, että legioonat myös taistelivat quincunx-muodostelmassa.
Gaius Mariuksen uudistuksien jälkeen Pääartikkeli: Mariuksen uudistukset Gaius Mariuksen uudistusten myötä Rooman valtakunnan armeijasta tuli vakinainen palkka-armeija. Armeijaan ei enää määrätty tarvittavaa määrää kansalaisia väenotossa, vaan kansalaiset saivat vapaaehtoisesti liittyä armeijaan. Jos he liittyivät legioonaan, he palvelivat 25 vuotta kovan kurin ja koulutuksen alaisina. Legioonalaisille maksettiin palkkaa, eikä heidän tarvinnut enää omistaa maata, mikä teki armeijasta houkuttelevan maattomille köyhille. Koska legioonalaiset olivat armeijassa lähes koko sen kaksikymmentä vuotta, jonka he palvelivat, heistä tuli paljon aiempaa parempia sotilaita, varsinkin kun taito ja kokemus periytyivät yksikössä. Tämä uudistus oli paha takaisku tasavallalle, koska legioonan komentajat maksoivat palkat, ja legioonalaiset tulivat lojaaleiksi komentajalle eivätkä senaatille. Kun legioonalaiset olivat palvelleet 25 vuotta legioonassa, he saivat palkinnoksi tontin tai rahaa. Gaius Mariuksen uudistusten jälkeen kaikki legioonalaiset varustettiin samanlaisilla varusteilla ja manipulijärjestelmä vaihdettiin kohorteihin. Marius halusi myös saada lisää liikkuvuutta legioonaan. Marius mm. antoi jokaiselle miehelle oman paalun kannettavaksi. Paaluista rakennettiin marssin jälkeiseksi illaksi leirin varustuksia. Sotilaat kutsuivatkin itseään Mariuksen muuleiksi.
Legioonan pienin yksikkö oli kenturia tai centuria (noin 80 miestä). Kenturiat muodostivat kohortteja. Ensimmäinen kohortti koostui kymmenestä kenturiasta (800 miestä), ja loput yhdeksän kohorttia sisälsivät kuusi kenturiaa kukin. Kymmenen kohorttia muodostivat legioonan. Yksiköiden koko vaihteli ajan kuluessa.
Prinsipaatin legioonat thumb|Roomalaisen sotilaan asuun pukeutuneella miehellä yllään Lorica segmentata -rautavyö-rintapanssarin jäljennös. Ensimmäinen vuosisata – 100-luvun loppu. Sisällissotien kaudella legioonia oli jopa 70, ja Augustuksen noustua valtaan sisällissotien jälkeen hänen suurimpia ongelmiaan oli valtavan armeijan ylläpito. Niinpä hän kotiutti suuren määrän legioonia, ja jakoi maata 300 000 veteraanille. Lopulta valtakunnassa oli 28 legioonaa eli noin 150 000 legioonalaista, joiden tukena oli saman verran auxilia-joukkoja. Jokainen legioona sai omat sotamerkkinsä, järjestysnumeron ja epiteetin. Armeija oli Augustuksen valta-aikana erittäin pieni, sillä luultavasti vain noin puoli prosenttia väkiluvusta palveli armeijassa. Varus johti vuonna 9 kolme legioonaa tuhoon Teutoburgin taistelussa, minkä jälkeen legioonia jäi jäljelle 25. Legioonat olivat prinsipaatin aikana melko samanlaisia kuin ne olivat olleet Gaius Mariuksen jälkeen tasavallan aikana. Tosin prinsipaatin legioonat oli varustettu lorica segmentata -rintapanssarilla, joka suojasi paljon paremmin tärkeitä kehon osia ja olkapäitä. Se oli myös paljon kevyempi kuin entinen lorica hamata -rengaspanssari tai lorica squamata -suomupanssari, mutta sen valmistaminen ja huoltaminen oli kallista. Rengaspanssarin pystyi valmistamaan kuka tahansa orja, kun taas segmentatan tekemiseen tarvittiin kokenut haarniskaseppä, ja haarniska myös ruostui helposti. Trajanuksen (98–117 jaa.) valtakausi oli kulta-aikaa legioonille, jotka olivatkin tuolloin parhaimmillaan.
Prinsipaatin aikana, toisin kuin tasavallan kaudella, legioonalaiset olivat lojaaleja keisarilleen, joka maksoi heidän palkkansa. Tämä vähensi sisällissodan vaaraa, sillä komentajien oli vaikeaa ja jopa mahdotonta saada legioonat tukemaan vallankaappausta. Myöhemmin, kun palkkojen maksamiskyky väheni, oli myös enemmän sisällissotia.
Legioonat 200- ja 300-luvuilla jaa. Niin sanottu Pax Romana eli Rooman rauha loppui 200-luvulla toistuviin sisällissotiin, talouskriiseihin sekä jatkuvaan inflaatioon ja tehottomaan hallintoon. Tämän seurauksena alkoi myös paine pohjoisrajoilla kasvaa, ja germaaniheimot alkoivat tehdä yhä pahempia ryöstöretkiä valtakuntaa kohtaan. 200-luvun sisällissodassa hyvin koulutetut ja tehokkaat legioonat taistelivat toisiaan vastaan, joten legioonien laatu heikkeni tuolloin. Sisällissotien johdosta legioonat eivät myöskään enää keskittyneet pitämään rajojen takana germaaneja sekä muita barbaareja, joten ne pääsivät ryöstelemään vapaasti Rooman valtakunnan aluetta. Rooman valtakunta ilman puolustavaa armeijaa oli helppo kohde hyökkääjille. Valtakunnan sisällä oli ollut 200 vuotta vallinnut rauhan kausi, joten germaanit pääsivät nopeasti liikkumaan hyvillä teillä esteettömästi. Lisäksi talouden polarisoitumisen vuoksi jatkuvasti köyhtynyt maalaisväestö ja kaupunkien köyhälistö ei ollut enää kiinnostunut vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta.
thumb|left|Rekonstruktio roomalaisen legioonalaisen varusteista 300-luvulla jaa.
Tuhoutuneita legioonia ei pystytty talouskriisin johdosta enää korvaamaan samantasoisilla joukoilla. Esimerkiksi Lorica segmentata -rintapanssarit olivat poistuneet käytöstä liian kalliina. Legioonalaisia alettiin värvätä yhä useammin Rooman kansalaisten sijaan barbaarien keskuudesta. Toisaalta auxilia-joukkoja alettiin myös värvätä Rooman kansalaisista.
Diocletianus aloitti valtaan noustuaan monien muiden uudistusten ohella myös armeijan uudistuksen. Rooman valtakunnalla ei ollut keskusreserviä, joten se luotti erillisiin legiooniin. Ne marssivat aina hyökättyyn rintamaan tieverkostoa hyödyntäen, jolloin toinen rintama jäi alttiiksi vastahyökkäykselle. Diocletianus alkoi muodostaa pysyviä rajavartioyksiköitä (Limitanei), joille maksettiin vähän palkkaa ja jotka varustettiin huonoilla aseilla. Lisäksi heidät edellytettiin viljelemään oma ruokansa leirillä. Comitatenses, joka koostui ratsuväestä ja legioonalaisista, ei vartioinut rajoja, vaan taisteli konkreetista hyökkäystä vastaan – tai keskenään. Armeija oli Diocletianuksen aikana teoriassa 600 000 miehen suuruinen, mutta käytännössä sen vahvuutena oli 400 000. Myöhäis-Rooman armeijan suurin ongelma oli luultavasti miehistön puute, vihollisten vain lisääntyessä.
Konstantinus Suuri hajotti epäluotettaviksi osoittautuneet pretoriaanit, keisarin henkivartiokaartin, ja perusti keisarin Palatini-joukot, jotka koostuivat pääasiassa germaanipalkkasotureista. Tämä lisäsi armeijan epäroomalaistumista ja valtakunnan riippuvaisuutta germaaneista.