Marit eli marilaiset (aikaisemmin tšeremissit, ) on volgansuomalainen kansa Venäjällä. Marit jakautuvat kahteen pääryhmään; niitty- ja vuorimareihin. Noin puolet mareista asuu Marin tasavallassa Volgan mutkan tienoilla. He ovat alueen alkuperäisväestöä. Nykyään heitä asuu vainojen seurauksena myös Baškiriassa, Tatarstanissa, Udmurtiassa sekä Permin aluepiirissä ja Sverdlovskin alueella. Marit erottaa muista eurooppalaisista kansoista erityisesti se, että he harjoittavat vieläkin verrattain laajasti omaa luonnonuskontoaan.
Mareja asui Venäjällä vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan 604 298. Heistä niittymareja oli 172 330, vuorimareja 18 515. Vuonna 2010 mareja oli laskennassa vähemmän, eli 548 000. Heistä oli vuorimareja arviolta 23 500. Noin 70 % marilaisista puhuu marin kielen päämurteita eli länsimaria (vuorimari) tai itämaria (niittymari) äidinkielenään. Muiden ensisijaisena kielenä on venäjä, vaikka he pitävätkin itseään yhä mareina.
Marinmaan väestöstä mareja oli vuonna 2010 noin 44 % (eli 290 863), ja osuus on pysynyt 42 ja 51 % välissä vuodesta 1926.
Vuonna 2010 venäläisiä oli Marinmaalla noin 47 % väestöstä.
Historia pienoiskuva|vasen|Niittymareja 1900-luvun alussa Marin kieli alkoi erottua muista suomalais-ugrilaisista kielistä noin 3 000 vuotta sitten. Vetlugan alueelta Volgan vasemmalta rannalta on löydetty arkeologisia jäännöksiä, jotka ovat peräisin ensimmäisiltä vuosisadoilta ajan laskun alun jälkeen. Alueella vallitsi niin sanottu itäinen kulttuuri, joka oli jatkoa alueen vanhemmille kulttuureille. Volgan oikealta rannalta on löydetty gorodets-nimellä tunnettuja muinaisia asuinpaikkoja ja linnoituksia, jotka on suojattu vallituksin.
Ensimmäiset maininnat mareista kansana ovat 400-luvulta. Mareilla oli omia itsenäisiä ruhtinaskuntia, jotka sittemmin joutuivat Bolgarian vallan alle. Marilaiset muodostuivat kansana viimeistään noin 500-luvulla jaa., kun Volgan alueen suomensukuiset kansat ja etelän iranilaiset kansat sekoittuivat keskenään.Laulajainen 1995, s. 15 Vuonna 551 goottien historioitsija Jordanes luetteli hunnien hyökkäyksen ajan kansoja, jotka kuuluivat itägoottien kuningas Hermanarikin valtakuntaan. Jordanes mainitsee muun muassa kansat merens, mordens ja imiscaris. Nimityksen imiscaris on selitetty tarkoittavan marilaisia. Merens viittasi todennäköisesti merjalaisiin, jotka olivat luultavasti läheistä sukua marilaisille.Vuorela 1960, s. 206
Niitty- ja vuorimarilaiset eriytyivät omiksi heimoikseen 1000-luvun paikkeilla. Marin kielen päämurteet ovat länsimari (vuorimari) ja itämari (niittymari ja varsinainen itämari). Vuorimarin nimi juontaa juurensa siitä, että sen puhujat asuvat Marinmaan lounaisosassa Volgan oikean rannan mäkisellä seudulla. Niittymarit puolestaan asuvat Volgan vasemman rannan tasamaalla. Varsinaiset itämarit muuttivat tältä alueelta 1700-luvulla pakoon uskonnollista käännytystä nykyisen Baškortostanin (Baškiria) alueelle. Lisäksi on olemassa pieni koillismurteen ryhmä Nižni Novgorodin ja Kirovin alueella.
Kun ensimmäiset mariryhmät olivat muodostuneet, säilyivät yhteydet udmurtteihin ja mordvalaisiin vielä pitkään tiiviinä. 800-luvulla bolgaarit perustivat niin sanotun Volgan Bulgarian valtion, jonka mongooli-tataarit kukistivat 1230-luvulla. Bolgaareja pakeni tämän johdosta marien naapuriin, jossa he sulauttivat osan näistä itseensä. Osa marilaisista ilmeisesti pakeni slaaveja ja bolgaareja Morkon metsiin. Marilaiset olivat ensin Kultaisen ordan ja sittemmin 1440-luvulta alkaen Kazanin kaanikunnan alaisuudessa, kunnes venäläiset kukistivat kaanikunnan 1500-luvun puolivälin jälkeen.Laulajainen 1995, s. 17
pienoiskuva|Marilainen rockyhtye Pairem esiintyy Tyrnävän torilla heinäkuussa 2010. Solisti Elvira Kuraj laulaa marin kielellä. Marilaiset taistelivat venäläisiä vastaan ruhtinaidensa johdolla, minkä seurauksena noin puolet mareista kuoli. Kuuluisimpia tuon ajan heimoruhtinaita oli Poldyš. Venäläiset alkoivat marilaisten käännytyksen kristinuskoon 1500-luvulla. Erityisesti Iivana Julma yritti käännyttää mareja. Tämä tapahtui 1550-luvulla. Marien asuma-alueet oli valloitettu vuoteen 1552 mennessä. 1600-luvulla tehtiin asetus, jolla kristinuskoon kääntymisestä tuli ehto maan hankkimiselle.
Pakkokäännytys ja kovat verot johtivat siihen, että osa marilaisista pakeni baškiirien alueille Uralille, jonne heitä tuli myös siirtosotilaina. He olivat itse asiassa varsinaisia itämareja, ja nykyisten niittymarien alueen alkuperäisiä asukkaita. Lisäksi Katariina II siirsi marilaisia alueelle 1700-luvun aikana. Baškirian marit ovatkin nykyisin niittymarien jälkeen suurin marilaisten ryhmä. Elisabetin valtakaudella vuosina 1741–1762 marilaisia kääntyi joukoittain ortodoksiseen uskoon. Perinteinen luonnonusko säilyi kuitenkin kristinuskon ohella. 1700-luvulla tapahtui lisäksi viimeinen merkittävä marilaisten kansannousu, niin sanottu Pugatševin kapina. Kapinassa oli mukana kristittyjä ja pakanamareja, mutta se ei johtanut tuloksiin.
1900-luvun alussa marilaisista 275 oli pakanoita ja loput ortodokseja ja muslimeja.Laulajainen 1995, s. 18 Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Marien asuinalueet tulivat kuulumaan Neuvostoliittoon. Marien ydinasuinalueesta muodostettiin Marien autonominen alue 4. marraskuuta 1920. Se muutettiin Marin autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi 5. joulukuuta 1936.
pienoiskuva|vasen|Marilainen kansanmusiikkiyhtye
Neuvostovuosina noin 40 000 ihmistä joutui Stalinin vainojen uhriksi Marinmaalla. Heistä noin 7 000 tapettiin. Osassa oli kyse uskonnollisesta vainosta, joka kohdistui nimenomaan luonnonuskonnon harjoittajiin. Rituaaleja keskeytettiin ja häirittiin. Harjoittajia on siis voinut olla 1900-luvun alussa enemmän kuin 275, koska kaikki marit eivät ehkä ole uskaltaneet ilmoittaa uskonnollista kantaansa.
1970- ja 1980-luvuilla eräs menestyneimpiä marilaisurheilijoita oli maailmanmestari ja olympiamitalisti hiihtäjä Nina Seljunina.
Kulttuuri Marit erottaa muista eurooppalaisista kansoista erityisesti se, että he harjoittavat vieläkin verrattain laajasti omaa luonnonuskontoaan. Keskeisimpiä elinkeinoja on maatalous, koska näin ollen heidän ei juuri tarvitse puuttua luonnon kiertokulkuun. Esimerkiksi metsätalous olisi Marinmaalla tuottoisa elinkeino, mutta puiden kaataminen olisi monien marien uskonnollista etiikkaa vastaan. Näin on, koska he uskovat, että puillakin on sielut ja puita kaataessaan he tappaisivat eläviä olentoja. Tästä syystä marit eivät todennäköisesti myisi vesistöjäkään teolliseen käyttöön. Marilaisen luonnonuskon mukaan vesistöissä elää heidän jumalansa Osh Kugu Jumon henki. Niinpä joidenkin kaivojenkin vesi on pyhää. Marien perinteinen asuinalue on tiheää mäntymetsää. Kuten suomalaiset ja virolaiset, myös marien kulttuuriin kuuluu sauna erilaisine tapoineen. Esimerkiksi läheisen kuolemaa surevassa talossa on tapana tehdä niin, että viimeinen saunoja jättää lähtiessään saunaan vatiin vettä ja saippuaa, jotta myös kuollut perheenjäsen voi peseytyä.
Marin kansallisteatteri on perustettu vuonna 1919, ja sillä on ollut johtava asema marilaisen kulttuurin kehittäjänä. Kansallisteatterin uusklassinen rakennus Joškar-Olan keskusaukiolla symboloi Marin tasavallan pääkaupungin asemaa kaikkien Venäjän uralilaisten kansojen keskuksena. Mareilla on ollut kaksi omankielistä teatteria muista Venäjän uralilaisista kansoista poiketen, ja juuri luova kilpailu on nostanut marilaisen teatterin muiden Venäjän vähemmistökansojen edelle.
Eräs marien kansalaisjärjestö on Marij ušem eli Marin liitto. Tasavallassa toimii toinenkin marilaisjärjestö melkein samalla nimellä, Mari ušem. Sitä johtaa Marin tasavallan marilaisen kulttuurikeskuksen johtaja Vasili Petrov. Keskus on julkisrahoitteinen laitos.
Kansanperinteen tutkimus ja harjoittaminen sekä hengellinen elämä Ensimmäinen länsimainen marien kulttuuriin ja uskomuksiin perehtynyt tutkija oli itävaltalainen diplomaatti Sigismund von Herberstein 1500-luvulla. Hän erehtyi monien muiden tavoin luulemaan marien maailmankuvaa islamilaiseksi. Venäläisten tekemä tutkimus mareista ja muista lähiseutujen kansoista alkoi 1700-luvulla, jolloin Katariina Suuri halusi tutustua valtakuntansa pohjois- ja itäosiin. Tunnetuimpia Katariinan retkikunnan rohtajia oli huomattava luonnontieteilijä Peter Simon Pallas. Samoihin aikoihin Gerhard Friedrich Müller arveli tšeremissien (eli marien), tšuvassien ja votjakkien olevan kielellisesti ja kulttuurisesti lähes samanlaisia lähtökohdiltaan. Tšuvassien kielisukulaisuudesta hän erehtyi, mutta siihen aikaan kielitiede otti asian suhteen vasta ensi askeliaan. Müllerin mukaan tšeremissien yleisin rukous oli Юмо сирлага eli vapaasti suomennettuna 'Herra siunaa meitä'. 1700-luvulla kerättiin suhteellisen runsaasti tutkimusaineistoa, mutta siihen sisältyi lähinnä väärinkäsityksistä johtuvia virheitä. Edelleen esimerkiksi kapteeni Nikolai Petrovitš Rytškovin kokoama 18 jumalan luettelo on osittain hävinnyt.
Monet marien kielten vanhat sanat ja perinteet ovat kadonneet ja korvautuneet valtakulttuurin, eli venäjän, sanoilla ja perinteillä. Marin kielellä on kaksi kirjallista muotoa, ja niitä kirjoitetaan kyrillisin kirjaimin. Niiden syntyhistoria alkaa 1700-luvun puolivälistä. 1800-luvulla Venäjällä pyrittiin käännyttämään vähemmistökansoja ortodoksisuuteen. Uskonnollisia tekstejä käännettiin muun muassa Raamatun evankeliumeista eri murteilla, jotta marit olisivat oppineet lukemaan. Nykyisin tekstejä eivät enää ymmärrä kuin kielentutkijat. Tekstien kääntämisen tavoitteena ei kuitenkaan ollut luoda mareille kirjakieltä. Näistä kirjoitustraditioista syntyivät vuorimarin ja niittymarin kirjalliset muodot. Kielellisesti kyseessä on vain murre-ero, ja pitkään on suunniteltu kirjakielten yhdistämistä. Yhdistämistä vastustaa lähinnä vuorimarien pieni älymystö.
1800-luvulla marilaista mytologiaa tutkittiin runsaammin. Esimerkiksi kazanilainen lyyrikko Aleksandra Fuks käsitteli mareja teoksissaan, jotka tosin käsittelevät aihetta taiteilijan vapaudella. Tutkijat Nurminski, Maljarov ja Gavriil Jakovlev tekivät runsaasti havaintoja; Filimonov teki vertailevaa tutkimusta marilaisen ja suomalaisen folkloristiikan välillä. Suomalaisista tutkijoista kävivät Marinmaalla muun muassa Matthias Alexander Castrén ja Arvid Genetz.
Tutkimustyö jatkuu vielä 2000-luvulla. Parhaillaan ollaan julkaisemassa marilaisen mytologian sanakirjaa. Nykymusiikkia esittävä yhtye Pairem (suomeksi 'juhla') on vieraillut ulkomailla pyrkien tekemään marilaisuutta tunnetuksi.http://www.lastfm.ru/music/Pairem
Helsingistä käsin toimivan Raamatunkäännösinstituutin työnä valmistunut niittymarinkielinen Uusi Testamentti, U Sugyn, painettiin Marin tasavallan pääkaupungissa, Joškar-Olassa, joulukuussa 2007. Julkaisutilaisuus oli Joškar-Olassa 4. maaliskuussa 2008, ja painosmäärä oli 5 000 kappaletta. Suomesta juhlaan osallistui Raamatunkäännösinstituutin, Suomen Pipliaseuran ja Avainmedian edustajia.avainmedia.org, 26.3.2008, Marit saivat Uuden testamentin Vuonna 2014 valmistui Uusi testamentti, U Sogon, myös vuorimariksi.
Marien luonnonuskonto 1500-luvulta alkaneesta käännytystyöstä, Stalinin vainoista ja Venäjän federaation heikosta ihmisoikeustilanteesta huolimatta marit harjoittavat edelleen luonnonuskontoaan, mikä on ainutlaatuista Euroopassa. Osa mareista harjoittaa ortodoksista uskoa, mutta siihenkin on sekoittunut elementtejä luonnonuskosta. Marien luonnonuskon keskeisimpiä jumaluuksia on юмо, (jumo), jonka etymologia on sama kuin suomen sanalla jumala. Sana lienee tarkoittanut alkujaan taivasta. Muita merkittäviä henkiä tai nimiä ovat muiden muassa аба, 'maaemo'; он, kaani tai tsaari ja кугузай, 'vanhus'. Mareilla oli 2010-luvun puolivälissä noin 500 pyhää lehtoa Volgan molemmin puolin. Luonnon kunnioittaminen on keskeinen osa marien etnosta.