thumb|Suruliputus talvisodassa menetettyjen ja rauhanvaatimusten johdosta Helsingissä 1940. Välirauha on Suomen historian ajanjakso talvisodan päättäneestä Moskovan rauhasta (13. maaliskuuta 1940) jatkosodan alkuun (25. kesäkuuta 1941).
Moskovan rauhansopimuksen seurauksena puoli miljoonaa suomalaista joutui jättämään kotinsa ja siirtymään uuden valtakunnan rajan sisäpuolelle. Talvisodassa oli kaatunut yli 23 000 suomalaista ja noin 44 000 oli haavoittunut. Menetykset tuntuivat raskailta, ja rauhan tultua joka puolella Suomessa vedettiin Suomen liput puolitankoon.Myllyniemi: Suomi sodassa 1939–1945, s. 187.
Kyseistä aikaa leimasi epävakaa maailmanpoliittinen tilanne sekä yleisesti Euroopassa että erityisesti Baltian maissa ja Neuvostoliiton Suomeen kohdistama ajoittainen poliittinen painostus. Samoin myös länsivaltojen poliittinen ja sotilaallinen heikkeneminen vuoden 1940 aikana, kuten myös muun muassa Ranskan, Norjan ja Tanskan valtaus, sekä Suomen aktiivinen hakeutuminen yhä enemmän Saksan liittolaiseksi.
Välirauha-nimitystä on alettu käyttää vasta myöhemmässä historian tutkimuksessa kuvaamaan kyseisen ajanjakson lyhyyttä. Moskovan rauhan ehdot koettiin Suomessa tavallisen kansan keskuudessa kohtuuttomiksi. Tämä saattoi kylläkin johtua voimassa olleesta sensuurista, joka jatkui sodan päättymisen jälkeenkin; vaikka ulkomaisia tiedotusvälineitä seurattiinkin, väestöstä suurin osa ei pystynyt lukemaan tai kuuntelemaan niitä puutteellisen kielitaidon takia.
Nimitystä välirauha ei tule sekoittaa syksyllä 1944 solmittuun ja aktiiviset sotatoimet päättäneeseen Moskovan välirauhansopimukseen tai aikaan, jolloin se oli voimassa, kunnes sopimus vahvistettiin lopullisesti Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947. thumb|Presidentti, aiempi pääministeri Ryti, ulkoministeri Witting ja pääministeri Rangell neuvonpidossa vuoden 1941 alussa. Pääjohtaja Risto Ryti muodosti talvisodan päättymisen jälkeen II hallituksensa. Hallituskoalitio pl. vain oikeiston äärilaitaa edustanut IKL muodosti enemmistöhallituksen. Hallitus nimitettiin 27. maaliskuuta 1940.
Uusi raja ja sen seuraukset
Kun rauha solmittiin 12. maaliskuuta 1940 Moskovassa, uusi raja määriteltiin Kaakkois-Suomeen, jonka taakse jäivät entisestä Suomesta Karjalankannas ja Laatokan Karjala, Kuusamo-Sallan alueelle, Petsamoon ja Hangon vuokra-alueelle. Vaikeimmat neuvottelut olivat kaakkosirajalla eli ns. Uudenkaupungin rauhan rajalinjalla, joka Neuvostoliiton johdon määrittämässä linjauksessa jätti mm. Enson ja Värtsilän avoimeksi suomalaisten näkökulmasta. Lopputuloksena oli kuitenkin Neuvostoliiton johdon tulkinta eli ne jäivät uuden rajan Neuvostoliiton puolelle.Pohjonen 2016, s. 17-25. Suomalaisten pääneuvottelija, valtioneuvos J.K. Paasikivi yritti neuvotella menetetyistä maa-alueista rahallisia korvauksia, koska Pietari Suuri aikanaan Uudenkaupungin rauhan yhteydessä oli maksanut sellaisen. Neuvostoliiton pääneuvottelija ulkoministeri Molotov totesi sarkastisestiPohjonen 2016, s. 26-27.:
Paperirajan määrittely sekakomission avulla thumb|Uusi rajapuomi Immalanjärven kohdilla. Ensimmäisessä rajankäynnissä raja kulki Enson eteläpuolelta Immalanjärven kaakkoiskärjen poikki. Kuva huhtikuun alusta 1940. Rajan yksityiskohtainen tulkinta ja linjaus muodosti sen jälkeen merkittävän tehtävän eli ns. paperirajan määrittelyn. Sitä varten muodostettiin ns. sekakomitea, johon suomalaisten puolelta kuuluivat puheenjohtajana professori Ilmari Bonsdorff ja jäseninä varatuomari Antti Hackzell, kenraalimajuri Arvid Appelgren ja everstiluutnantti Torsten Aminoff. Teknisinä asiantuntijoina majurit Verner Ursin ja Arvo Kärkkäinen sekä merirajojen osalta kapteeniluutnantti Urho Suomela. Sihteerinä oli ulkoministeriön edustaja diplomaatti Viljo Ahokas. Kaikki olivat venäjänkielen taitoisia. Neuvostoliiton puolen puheenjohtajana toimi kenraalimajuri Aleksandr VasilevskiPohjonen 2016, s. 47-49.
Rajankäynnin alkaessa toukokuussa 1940 tunnelma itäisellä rajaseudulla oli kireä. Sotilaat olivat varmistamassa rajankävijöiden turvallisuutta. Suomalaiset neuvottelijat kiistelivät jokaisesta kylästä, talosta ja niemestä. Neuvostoliittolaiset epäilivät suomalaisten hakevan revanssia. Tässä tilanteessa jokaista raja-alueen ylittäjää epäiltiin vakoilijaksi, varsinkin Neuvostoliiton puolella. Neuvostoliitto käytti häikäilemättämästi vahvemman valtaa, ja suomalaisia alkoi kadota; ensimmäiset jo ennen rajankäynnin alkua.Pohjonen 2016, s. 296-298.
Uuden rajan ongelmia
Uuden rajalinjan määrittäminen kävi lähes ongelmitta. Neuvostoliitto pyrki aluksi tulkitsemaan armeijoiden välistä linjaa. Moskovan rauhansopimuksen toiseen artiklan mukaan asetettiin aluksi sekakomissio, ja tehtävä suoritettiin asiantuntijoiden voimin siten, että Suomi sai lisää aluetta, mutta ainoa hankaluus tuli Suomelle tärkeän Enson teollisuusalueen kohdalla, joka sijaitsi rajalinjalla. Lopulta suomalaiset kuitenkin joutuivat neuvotteluissa hallitukselta saamiensa ohjeiden mukaan taipumaan. Suurlähettiläs Paasikivi yritti vielä pelastaa alueen keskustelemalla Molotovin kanssa, mutta tuloksetta.Pohjonen 2016, s. 209-219.
Ennen kuin rajalinja ehdittiin merkitä maastoon puita kaatamalla, sattui muutamia kertoja niin, että ihmisiä eksyi Neuvostoliiton puolelle, ja he katosivat maan vankiloihin tai vankileireille.Upton s. 109–113. Vuoteen 1942 mennessä oli selvitetty rajan yli Neuvostoliittoon joutuneiden suomalaisten määrää. Sen mukaan Neuvostoliiton puolelle päätyi talvisotaa seuranneen reilun vuoden aikana 212 henkilöä, siviilit ja sotilaat yhteenlaskettuina. Takaisin pääsi tai päästettiin tai vaihdettiin 79 ihmistä, joten vuosien 1940-1941 kadonneiden tai tapettujen sotilaiden ja siviilien lukumäärä on 133 henkilöä. Muutama pääsi takaisin myöhemmin 1950-luvulla. Lisäksi Venäjän pääsotilassyyttäjän virasto rehabilitoi 22 suomalaista jouluaattona 2002.Pohjonen 2016, s. 295.
Menetetyn alueen irtaimistoa Neuvostoliitolle
Moskovan rauhansopimuksen kuudennen artiklan mukaan luovutetuilta alueilta sai viedä vain irtaimiston. Venäläiset vaativat irtaimen omaisuuden takaisin palauttamista, koska tämä olisi kuulunut jättää paikoilleen heidän tulkintansa mukaan, mikä taas ei suomalaisten mielestä kuulunut rauhansopimukseen. Asian selvittämiseksi asetettiin suomalais-venäläinen sekakomissio, joka joutui selvittämään erilaisia tulkintaeroja. Lopulta päästiin kuukausien tinkimisen jälkeen sellaiseen tulkintaan, että maaliskuun 13. päivän jälkeen viedyt koneet ja laitteet piti palauttaa takaisin mutta suomalaiset saivat pitää ennen kyseistä päivää viedyt. Suomen hallitus päätti palauttaa erikseen vielä valtiolle kuuluneen irtaimiston. Muusta omaisuudesta sovittiin, että sellaisesta, mikä oli turmeltu tai viety ennen 13. maaliskuuta, suoritetaan erillinen rahallinen korvaus, mutta korvauksen suuruudesta ei päästy sopimukseen, koska jatkosota ehti syttyä sitä ennen.
Puolustusratkaisut
Kenttäarmeijan kotiuttaminen Suomen maavoimien kenttäarmeijan palveluksessa oli maaliskuun lopussa 1940 vielä 245 000 miestä. Miehiä tarvittiin kuitenkin nopeasti kotiin kevään maataloustöihin ja muiden sodan aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen.Reini 1965, s. 98. thumb|Suomen puolustuksen johtamisesta talvisodassa (1939-1940) luovutti tasavallan presidentti Kyösti Kallio puolustusvoimien ylipäällikkö Gustaf Mannerheimille 1. lk Vapaudenmitalin ruusukenauhassa (ainutkertainen) 16. toukokuuta 1940.Kenttäarmeijan kotiuttaminen tapahtui kireässä maailmantilanteessa. Sen vuoksi suurin osa kenttäarmeijasta lomautettiin, jotta miehet saataisiin tarvittaessa nopeammin palvelukseen uuden sodan alkaessa. Taloudellisista ja yhteiskunnallisista syistä johtuen kotiuttaminen tapahtui ammateittain.Hietanen 2002, s. 121.
Marsalkka Mannerheim jatkoi talvisodan jälkeen Suomen armeijan ylipäällikkönä, vaikka ylipäällikkyyden olisi pitänyt siirtyä takaisin presidentti Kyösti Kalliolle. Suomen ylimmässä johdossa tiedostettiin mahdollisen uuden sodan uhka, sillä sotatilalaki jäi edelleen voimaan eikä valmiustilaa laskettu rauhanmukaiselle tasolle, vaan puolustusvoimien varustamista jatkettiin.Hietanen 2002, s. 119. Maavoimat saivat ylipäällikkö marsalkka Mannerheimilta tehtäväksi perustaa maavoimien esikunnan. Esikunta perustettiin 16. maaliskuuta 1940 Mikkeliin ja maavoimien komentajaksi tuli kenraaliluutnantti Erik Heinrichs. Mannerheimin johtama päämaja jakoi tehtäviä, ja maavoimien joukkojen johtoportaaksi määrätty maavoimien esikunta sai tehtäväkseen laatia sotilaalliset maanpuolustussuunnitelmat. Maavoimien esikunta sai valmiiksi käskyn puolustuksen järjestämisestä 18. toukokuuta 1940.Ratinen 2018, s. 190.
Maavoimien organisaatio koki ison muutoksen talvisodan jälkeen kesällä 1940. Vanhasta divisioonajaosta siirryttiin prikaatikokoonpanoon 1. heinäkuuta 1940. Maavoimien kokoonpano muodostui uudistuksen jälkeen viidestätoista prikaatista.Reini 1965, s. 105.
Sotamateraalin hankinta
Kesään 1940 mennessä kenttäarmeijan kotiuttamisen päätyttyä puolustusvoimien varastoissa oli laadultaan kirjavaa materiaalia, joka oli pääosin kuitenkin osoittautunut käyttökelpoiseksi sotatilanteessa. Sotamateriaalia ei kuitenkaan ollut riittävästi uusissa suunnitelmissa olleen, noin puolen miljoonan miehen, kenttäarmeijan tarpeisiin. Asehankintoja jatkettiin niin kotimaasta kuin ulkomailta.Jatkosodan historia – Osa 1 s. 142
Ensimmäiset välirauhan aikana Petsamon Liinahamariin saapuneet laivat toivat nimenomaan aseita. Ensimmäinen alus, SS Greta, toi jo huhtikuussa 1940 Espanjasta ostetut 30 haupitsia ja 50 panssaritorjuntatykkiä. Sotilaat purkivat lastin käsipelillä, koska satamalaitteet olivat sodan jäljiltä käyttökelvottomat.
Salpalinjan rakentaminen käynnistyy
Suomen armeija menetti rauhansopimuksessa Karjalankannaksen linnoitetut puolustusasemat, ison osan kasarmeista sekä harjoitusalueista, ja näiden menetysten takia Suomelta hävisi maanpuolustukselle tärkeä pääpuolustusasema.Ratinen 2018, s. 188.
Päämajassa järjestetyssä tilaisuudessa 22. maaliskuuta 1940 eli reilu viikko talvisodan päättymisen jälkeen Mannerheim päätti tilaisuudessa uuden pääpuolustuslinjan rakentamisesta Suomen läpi ja nimitti kenraalimajuri Edvard Hanellin linnoitustöiden johtajaksi. Hän sai tehtyä puolustuslinjan suunnitelmat valmiiksi 11. toukokuuta 1940 mennessä, ja uusi puolustuslinja suunnitelmien mukaan kulkisi aina Suomenlahdelta Petsamoon. Pääministeri Ryti hyväksyi suunnitelman ja antoi määrärahat puolustuslinjan rakentamiseen. Hanke oli Suomen historian suurimpia hankkeita, sillä esimerkiksi hankkeen parissa työskenteli syyskuussa 1940 noin 20 000 rakentajaa. Puolustuslinja sai vuonna 1944 nimet ”Suomen salpa” sekä ”Salpa-asema”. Suunnitelmissa oli rakentaa Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven välille yhtenäinen puolustuslinja. Kivijärven ja Pielisen välille suunniteltiin vesistöihin nojaavat asemat, ja raja Pielisestä Petsamoon kenttälinnoittamalla tiensuunnat.
Suomessa käynnistettiin uuden maanpuolustussuunnitelman laatiminen toukokuussa 1940. Suunnitelma perustui rakenteilla olleeseen linnoitettuun Salpa-asemaan.
Ulkopolitiikka Yleinen kehitys Euroopassa Pian talvisodan päättymisen jälkeen Euroopassa tapahtui isoja muutoksia. Ensiksi Saksa miehitti Tanskan ja Norjan huhtikuussa 1940. Tämän jälkeen Saksa valtasi Ranskan, Alankomaat, Belgian ja Luxemburgin touko–kesäkuussa. Yhdistynyt kuningaskunta jäi yksin vastustamaan Saksaa ja taistelu Britanniasta alkoi.